Juha Leiviskä sai vuoden 2009 Rakentamisen Ruusun

Akateemikko, arkkitehti Juha Leiviskä on saanut tiistaina 19. tammikuuta Helsingin rakennuslautakunnan myöntämän Rakentamisen Ruusu -tunnustuspalkinnon vuodelta 2009. Tunnustuspalkinnon perusteissa kiitettiin Leiviskän kansainvälisesti merkittävää arkkitehdin elämäntyötä. Hänen suunnittelemistaan kohteista nostettiin esiin viime vuonna Helsingin Kruununhakaan valmistunut Social- och kommunalhögskolan.

image

Helsingin rakennuslautakunnan mukaan Social- och kommunalhögskolan edustaa esimerkillisen taitavaa ja korkealuokkaista täydennysrakentamista historiallisesti vaativassa ympäristössä. Leiviskä on suunnitellut myös monia muita tunnettuja rakennuksia, joista esimerkkeinä voidaan mainita ajankohtaisessa keskustelussa esillä ollut Vallilan kirjasto ja päiväkoti, Kulttuuritalo Sandels ja monet historiallisesti arvokkaiden rakennusten restauroinnit. Hänen tuotannolleen leimallista on mestarillinen valon ja tilan käyttö.

Rakentamisen Ruusun kunniamainintoja jaettiin kolme. Taitavista, perusteellisista ja uraauurtavista rakennushistoriallisista selvityksistä muistettiin kahta toimijaa: arkkitehtitoimisto Okulusta ja sen arkkitehtejä Mikko Bonsdorffia ja Kati Winterhalteria sekä arkkitehtitoimisto Sari Schulmania ja erityisesti sen arkkitehti Sari Schulmania. Arvorakennusten innovatiivisesta taloteknisestä suunnittelusta kunniamaininnan sai Insinööritoimisto Leo Maaskola Oy ja toimiston LVI-insinööri Jukka Sainio.

Rakentamisen Ruusun tämänvuotiseksi teemaksi valikoitui palkittujen myötä korkealuokkainen täydennysrakentaminen sekä vanhan arvokkaan rakennuskannan kunnostukseen liittyvät erikoistehtävät. Aihe on ajankohtainen erityisesti tulevina vuosina, kun pääkaupungin rakentamista leimaa uusien kaupunginosien rakentumisen lisäksi kasvu sisältäpäin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Juha Leiviskä sai vuoden 2009 Rakentamisen Ruusun”

Jätä kommentti