Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusalan jättimäisestä kuittikauppajutusta jo miljoonien lasku

Anton-kuittikauppajutusta on syntynyt jo iso lasku. STT:n tietojen mukaan jättimäisen rakennusalan rötösvyyhden kustannukset hipovat vähintään kolmea miljoonaa euroa. Tiedot perustuvat keskusrikospoliisin ja Helsingin käräjäoikeuden laskelmiin. Summassa on mukana palkka- ja muita kuluja sekä avustajien palkkiot.

Anton-kuittikauppajutusta on syntynyt jo iso lasku. STT:n tietojen mukaan jättimäisen rakennusalan rötösvyyhden kustannukset hipovat vähintään kolmea miljoonaa euroa. Tiedot perustuvat keskusrikospoliisin ja Helsingin käräjäoikeuden laskelmiin. Summassa on mukana palkka- ja muita kuluja sekä avustajien palkkiot.

Juttu ei ole synnyttänyt vain menoja. Jotain on ehtinyt niin sanotusti kilahtaa myös valtion kirstuun.

-Rikoshyötyä saatiin suuruusluokkaa 1,5 miljoonaa euroa palautettua suoraan ulosotolle tai erinäisten jäädytystoimien alle. Poliisin puolella jäätiin selvästi ikään kuin plussan puolelle, sanoo KRP:n rikostarkastaja Markus Terenius. Hän toimi vyyhden tutkinnanjohtajana.

Rikosjutussa on kyse perusteettomien laskujen laatimisesta palkkiota vastaan työsuorituksista tai aliurakoinneista. Niiden avulla epäillään peitellyn muun muassa pimeää palkanmaksua.

Käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden toukokuussa lähemmäs sadasta syytetystä 85 vankeus- ja sakkorangaistuksiin. Heidät määrättiin korvaamaan verottajalle rikoksilla aiheutetuista vahingoista 5,6 miljoonaa euroa.

Ratkaisusta valittivat syyttäjä, Verohallinto ja 41 vastaajaa. Helsingin hovioikeus aloitti jutun pääkäsittelyn keskiviikkona.

”Äärimmäisen kestokyvyn rajoilla”

Anton-juttu on ollut poliisille ja oikeuslaitokselle mittava ponnistus. Ensimmäinen rikosilmoitus kirjattiin marraskuussa 2004, ja kiinniottoja edelsi erilaisten tiedustelumenetelmien ja salaisten pakkokeinojen käyttö. Poliisi esimerkiksi kuunteli erästä helsinkiläistä kerrostaloasuntoa, joka toimi piilokonttorina.

Tutkinnan ydinjoukko pakersi kesään 2007 asti. Turnausväsymys ei iskenyt.

-Mielestäni jaksoimme hyvin. Koko ajan mentiin sen mukaan, mitä syyttäjän ja porukan kanssa oli sovittu. Aina oli tavallaan joku valo tunnelin päässä havaittavissa, Terenius kertoo.

Käräjäoikeudessa kaksi tuomaria teki käytännössä kaksi vuotta töitä pelkästään Anton-jutun parissa. Samassa ajassa tavallisia rikosjuttuja ratkaistaan noin tuhat.

-Kyllä tässä selvästi näki, että oltiin ihan äärimmäisen kestokyvyn rajoilla, laamanni Eero Takkunen toteaa jutusta.

Tereniuksen mielestä Anton-juttu on edennyt eri viranomaisissa asian ennätyksellinen suuruus huomioon ottaen hyvin ripeästi.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Rakennusalan jättimäisestä kuittikauppajutusta jo miljoonien lasku”

  1. Keiden tilaajien mestoilla tämä kuittikauppa sijaitsi?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat