Asukkaiden toiveet kaikuvat usein kuuroille korville asuntotuotannossa

Suomalaiset haluavat aiempaa enemmän vaihtoehtoja asumiseen, ilmenee useita tutkimuksia koonneesta Asumisen unelmat ja arki -tietoteoksesta. Tutkijat peräänkuuluttavat rakennuttajilta asukkaiden toiveiden huomioimista ja nykyistä monipuolisempaa asuntotuotantoa.

Suomalaiset haluavat aiempaa enemmän vaihtoehtoja asumiseen, ilmenee useita tutkimuksia koonneesta Asumisen unelmat ja arki -tietoteoksesta. Tutkijat peräänkuuluttavat rakennuttajilta asukkaiden toiveiden huomioimista ja nykyistä monipuolisempaa asuntotuotantoa.

Kirjan toimittanut dosentti Anneli Juntto kertoo, että suomalaiset elämäntavat ja asumistoiveet muuttuvat yhä erilaisemmiksi. Varallisuuden kasvun ja pitkien asuntolainojen ansiosta monilla on myös takavuosia enemmän rahaa käytettävissä asumiseen.

Kuitenkaan Suomessa ei käytännössä juuri ole rakennuttajia, jotka olisivat valmiit kehittämään uutta. Sen sijaan isot rakennuttajat tekevät sitä, mikä ennenkin on mennyt kaupaksi.

”Kerrostalo- ja kaupunkirakentamisen puolella asukas on jäänyt vähän tämmöiseen ostajan asemaan, jossa ei ole paljonkaan mahdollisuuksia vaikuttaa”, Juntto sanoo.

Myös äkkinäiset suhdannekäänteet vaikuttavat tutkijan mielestä liikaa asuntotuotantoon. Muutama vuosi sitten korostuivat kookkaat omakotitalot, ja kun talous kääntyi alamäkeen, rakennettiin alimittaisia pienasuntoja. Useimpien asumistoiveet sijoittuvat kuitenkin niiden välimaastoon.

Kattopuutarhoja kaupunkeihin

Toiveiden ja tarjonnan ristiriita näkyy Anneli Junton mukaan esimerkiksi suomalaisten runsaina muuttolukuina. Kun kaupunkimaista asumista ei ole kehitetty, haaveet suuntautuvat usein omakotiasumiseen. Seurauksena voi olla yhteiskuntarakenteen hajanaisuus, joka tarkoittaa pidempiä välimatkoja ja lisää asukkaiden riippuvuutta autosta.

Myös professori Kimmo Lapintie Aalto-yliopistosta kaipaa kaupunkiasukkaille mahdollisuutta tehdä lähiympäristöstään oman näköistä. Maalta tai lähiöstä haikaillaan monesti luonnonläheisyyttä, mutta sitä voidaan kaupungeissakin lisästä rakentamalla viheralueita tai vaikkapa kattopuutarhoja.

Erikoistutkija Marketta Kyttä Aalto-yliopistosta ehdottaa, että erilaisuutta voisi lisätä alueiden sisällä. Samalla alueella voisi olla rikkaampi kirjo erilaisia asuntotyyppejä pikkuyksiöistä omakotitalomaisiin koteihin kerrostalojen katolla.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Asukkaiden toiveet kaikuvat usein kuuroille korville asuntotuotannossa”

  1. Eihän kukaan tosissaan edes kerää asukkaiden toiveita. Asuntotuotanto on täysin tuotantolähtöistä teknis-taloudellista optimointia. Asukastyytyväisyyskysely on pelkkä markkinointikikka, ”tehdään sitä mitä ennenkin” on asuntorakennuttajien ikuinen motto! Ainoa kehitys alalla on tapahtunut viranomaismääräysten kautta, jotka muodostavat samalla sen riman, jonka yli on päästävä, mutta mieluusti vain hipoen. Asemakaavoittajien luottamus rakentajiin on pyöreä nolla (ja aiheesta), joka taas aiheuttaa järjettömän tiukkoja vaatimuksia. Alalla tarvitaan raikkaita ajatuksia eikä vain loputtomia seminaareja ja vakuutteluja.

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat