Kokeile kuukausi maksutta

Suunnittelualan ylemmät toimihenkilöt pääsivät neuvottelutulokseen

Suunnittelualan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksesta on päästy neuvottelutulokseen keskiviikkona 6. lokakuuta. Neuvottelutulos edellyttää kuitenkin vielä YTN:n suunnittelualan taustaryhmän ja YTN:n hallituksen hyväksyntää.

image

Suunnittelualan ylempien toimihenkilöiden tämän vuoden palkkaratkaisu on syksyn yleisen linjan mukainen ja kustannusvaikutukseltaan 1,5 prosenttia. Ensi vuoden palkankorotuksista neuvotellaan erikseen. Palkkaratkaisun lisäksi neuvottelutulos sisältää muutamia tekstimuutoksia.

Työehtosopimus päättyisi syyskuun lopussa 2012 eli samaan aikaan kuin teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden nyt voimassa oleva työehtosopimus.

Suunnittelualalla työskentelee noin 10 000 ylempää toimihenkilöä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suunnittelualan ylemmät toimihenkilöt pääsivät neuvottelutulokseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat