Kuopion ja Suonenjoen rakennusvalvonnat yhteen

Kuopio ja Suonenjoki ovat yhdistäneet kaupunkien rakennusvalvontojen toiminnan yhteisen alueellisen rakennuslautakunnan alaisuuteen vuoden 2011 alusta. Lautakunnassa on viisi jäsentä Kuopiosta ja kaksi Suonenjoelta. Yhdistymisen myötä rakentamisen neuvonta, ohjeistus ja tulkinnat ovat Kuopiossa ja Suonenjoella yhteiset.

Tiivistä yhteistyötä tehdään vaativien rakennushankkeiden käsittelyssä. Rakennusvalvonnan erityisasiantuntemus on molempien kaupunkien käytössä. Rakennusvalvonnan henkilöstöllä on oikeus tehdä katselmuksia koko alueella. Kaupunkien mukaan tilapäiset poissaolot eivät yhdistymisen myötä enää vaikuta rakennusvalvonnan toimintaan samalla tavalla kuin aiemmin, vaan palvelua pystytään yhdessä tarjoamaan paremmin ympäri vuoden.

Yhdistymisestä huolimatta palvelupisteet säilyvät edelleen molemmissa kaupungeissa ja lupahakemukset käsitellään Kuopiossa ja Suonenjoella erikseen pääosin entisellä tavalla.

Yhteistä rakennusvalvontaa pyritään laajentamaan Kuopion ja Suonenjoen kokemusten perusteella muihin ympäristökuntiin vuosina 2012 ja 2013.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Kuopion ja Suonenjoen rakennusvalvonnat yhteen”

  1. Tätä lisää. Rakennusvalvonnat voitaisiin yhdistää aluepelastuslaitosten tapaan. Sillä saataisiin aikaan tasapuolisempi kohtelu rakentajia kohtaan, nykyään käyttännot ovat hyvin kirjvat, paikoin esiintyy jopa mielivaltaa. Tehokkuudeen lisääntymisestä saatava taloudellinen höyty voitaisiin siirtää henkilöstän palkkoihin, jotta saitaisiin rakennusvalvontoihin enemmän rautaisia ammattilaisia.

Vastaa