Kokeile kuukausi maksutta

NCC pysäytti työt kaikilla työmaillaan keskustellakseen työturvallisuudesta

NCC on järjestänyt keskiviikkona 14. syyskuuta ensimmäistä kertaa ”Awareness Dayn” keskustellakseen konsernin työturvallisuuden parantamisesta. Konsernin kaikki työmaat ja yhteensä 17 000 työntekijää ja toimihenkilöä ovat olleet mukana tempauksessa, jossa aamulla kello 9 pysäytettiin työt useammalla tuhannella työmaalla kaikissa Pohjoismaissa, Saksassa, Baltiassa ja Pietarissa.

NCC on järjestänyt keskiviikkona 14. syyskuuta ensimmäistä kertaa "Awareness Dayn" keskustellakseen konsernin työturvallisuuden parantamisesta. Konsernin kaikki työmaat ja yhteensä 17 000 työntekijää ja toimihenkilöä ovat olleet mukana tempauksessa, jossa aamulla kello 9 pysäytettiin työt useammalla tuhannella työmaalla kaikissa Pohjoismaissa, Saksassa, Baltiassa ja Pietarissa.

image

”Periaatteessa työturvallisuus on hoidettu NCC:ssä hyvin, mutta mikään ei ole niin hyvin, etteikö sitä voisi tehdä vielä paremmin”, NCC:n konsernijohtaja Peter Wågström sanoo.

Myös NCC:n aliurakoitsijat ovat osallistuneet keskusteluihin, koska heidän roolinsa on tärkeä työturvallisuusasioissa. Päivän tavoitteena on ollut saada konkreettisia esityksiä työturvallisuuden parantamiseksi. Tilaisuuden tueksi laadittiin keskustelurunko ja osallistujia haastettiin ottamaan kantaa siihen, miten hyvin työturvallisuusasioita hoidetaan työmailla tai toimistoilla.

”Keskustelemme työmailla vallitsevista asenteista sekä käyttäytymisestä; mitä riskejä on ja minkälaisia onnettomuuksia voi tapahtua. Meidän täytyy myös uskaltaa kysyä, kuinka hyvin olemme omaksuneet NCC:n työterveys- ja turvallisuuspolitiikan”, NCC Rakennus Oy:n turvallisuuspäällikkö Juha Suvanto toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “NCC pysäytti työt kaikilla työmaillaan keskustellakseen työturvallisuudesta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat