Kokeile kuukausi maksutta

Rauman uusi matkakeskus alkaa hahmottua

Skanska on yhdessä Rauman kaupungin kanssa laatinut kesän ja syksyn aikana viitesuunnitelmia Rauman Länsirannan aluetta koskevan kaavatyön pohjaksi. Kokonaisuus ja eri käyttötarkoituksen mukaisten tilojen suhde ja mitoitus autopaikkoineen alkaa hahmottua. Tarkoituksena on saada alustavat suunnitelmat kaupunkilaisten ja päättäjien tarkasteltavaksi vuoden 2012 alkupuolella. Itse rakentaminen on tarkoitus toteuttaa vaiheittain kaavan vahvistumisen jälkeen aikaisintaan vuonna 2013. Tarvontorin osalta tutkitaan, onko rakentaminen mahdollista aloittaa jo vuoden 2012 aikana.

Suunnittelu koskee Valtakadun, Nortamonkadun ja Karjalankadun rajaamia kortteleita. Tavoitteena alueella on kaksinkertaistaa liiketila ja rakentaa asuntoja 400 asukkaalle.

Linja-autoaseman toiminnot sijoitetaan uudelleen, ja tässä yhteydessä tutkitaan myös paikallislinja-autoliikenteen ja taksikeskuksen sijoittamista samaan yhteyteen. Mahdollisena uutena toimintona tutkitaan hotellin sijoittumista alueelle.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rauman uusi matkakeskus alkaa hahmottua”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat