Kokeile kuukausi maksutta

Insinööri töissä nälkäpalkalla

Rakennusalan ammattilaisillakin teetetään töitä lähes nälkäpalkalla. Näin voi päätellä, kun tarkastelee Tuula Ilmosen laitonta irtisanomista koskevia Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden papereita. Peab Oy tuomittiin viime syksynä korvauksiin Ilmosen perusteettomasta työsuhteen päättämisestä ja yt-lain rikkomisesta.

Rakennusalan ammattilaisillakin teetetään töitä lähes nälkäpalkalla. Näin voi päätellä, kun tarkastelee Tuula Ilmosen laitonta irtisanomista koskevia Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden papereita. Peab Oy tuomittiin viime syksynä korvauksiin Ilmosen perusteettomasta työsuhteen päättämisestä ja yt-lain rikkomisesta.

Peabin Ilmoselle maksama bruttopalkka oli vuonna 2009 työsuhdetta päätettäessä 2 026 euroa kuussa. Ilmonen kertoo, että hän oli saanut vuoden 2007 lopulla vajaan 250 euron palkankorotuksen. Sitä ennen bruttopalkka oli ollut 1 663 euroa kuussa.

Ilmonen tuli Peabille töihin vuonna 1999 ja hän on koulutukseltaan rakennuspiirtäjä, rakennusmestari ja rakennusinsinööri. Hänen työnsä sisälsi muun muassa ennakkotarjouskyselyjen tekemistä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 17 kertaa

17 vastausta artikkeliin “Insinööri töissä nälkäpalkalla”

  1. no sosialistit on hoitaneet tämänkin, jos saat enemmän valtio varastaa enemmän…nykymenolla veroja voi kutsua varastamiseksi; maksat muttet mitään saa..

  2. Nälkäpalkka ja nälkäpalkka, tuolla rahalla on paljon ihmisiä töissä. Jotenkin lööppimäistä uutisointia moinen jos INSINÖÖRI tienaa vaan 2ke/kk.. voivoi.

    1. Kyllähän se itse pitää omasta palkkakehityksestään huolehtia. Jos ei huolehdi, niin eihän sitä työnantajakaan tule tyrkyttämään.

    2. Milloinhan me rakennusalan toimihenkilöt ymmärrämme sen että firmoilla on varaa maksaa osaavasta työvoimasta, ilman että kaadamme firmoja jo pelkästään puhumalla näillä asioilla.

      Jos ette usko niin laskekaa vaikka kustiksesta montako % :a toimihenkilökustannus on hankkeen kokonaisbudjetista.

      Ja työpäällikön kaavalla palkkakustannukseen lisää 73 % sossua –

  3. No sitä voi miettiä ihan itse että missä vika, jos tekee 8 vuotta töitä nälkäpalkalla vaikka koulutusta ja työkokemusta olisi helposti 1,5x-2x (tai yli) palkkaan. Kyllä siellä koulussa opetettiin että elä suostu palkkaan joka ei ole vähintään liiton suosituksien väliin menevä!

    Itse samalla alalla sain tuota palkkaa jo ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisessä kesäharjoittelutyössä. Ja se työ ei todellakaan ollut haastavaa tai vaatinut oikeastaan mitään osaamista. Ja samanlainen tilanne taisi olla lähes kaikilla opiskelukavereillakin.

  4. Jos DI tekee siivoojan töitä, niin pitääkö siitä maksaa DI:n palkkaa….härregod…

  5. Peab on aina ollut riistäjä yritys, niin työntekijöilleen kuin alihankkijoilleenkin.

    1. Kyllä Peabin palkkataso on samaa tasoa, kuin muissakin rakennusliikkeissä.

      1. Palkkaus pitää suhteuttaa myös työskentelyalueeseen, sen työtarjontaan, palkkatasoon ja yritysten kilpailutilanteeseen. Tässä mainittiin Etelä-Pohjanmaa, jossa tuskin on aivan hirveästi näitä töitä tarjolla. Jos oli, miksi hän ei vaihtanut työpaikkaa? Jos ei ollut, tilanne voi olla selitettävissä työnantajan markkinoilla.

        Palkkojen periminen oikeusteitse työsuhteen loppumisen jälkeen on tietysti yksi mahdollisuus, mutta se voi johtaa myös lopullisesti ulos alalta. Vaikka mustia listoja ei pitäisi olla, niitä varmasti pidetään. Jos ei muualla, niin rekrytoijien omissa päissä. Hankala tilanne. Toivottavasti hän jatkossa työllistyy paremmin. Lykkyä tykö.

  6. Jos Di tekee vastaavia töitä ja jatkuvasti pahasti pakkasella tulos. Ei sekään pisemmän päälle kovin kehutavaa ole. Käy ainakin isännälle kalliiksi.

    1. joko kaikki Seinäjoen konttorilta on käyny puolustamassa omiaan vai puuttuuko joku?

  7. Peabilla on oikein työvoimapäällikkö ,luulis rekryn onnistuvan ja suomen työsopimuslakeja osaavan noudattaan.Ei monella ole varaa moiseen.

  8. Miksi ILKKA lehti ei uskalla kirjoittaa asiasta mitään. Onko päätoimittaja kieltänyt asian julkaisemisen? Tämä kirjoittelu on häpeäksi Peab:n toiminnalle. Onko Suomessa erilaiset arvot käytössä. PEAB AB on pörssiyhtiö. Avoimuus on parasta lääkettä, ei viidakko viestintä.

  9. Tuomio on ollut kirjoittelun perusteella osin outo ja kirjoitukset siitä lehdessä täysin yksipuolisia. Asia herättää kenties paikallista mielenkiintoa, mutta on muuten ihan pisara meressä. Tällaisia tuomioita/työsuhderiitoja on ”jatkuvasti” kaikissa firmoissa ja taustalla voi olla ties mitä, mistä lukijat ei tiedä yhtään mitään.

  10. Kyllä tämäkin ”mahtiuutinen” on ollut luettavissa alueen paikallisissakin lehdissä

  11. Kyllä tällä kyseisellä virmalla on kährämiä milloin missäkin. Mitä lehtiä lukee ja valtakunnan uutisia . Milloin mitäkin työsuhdekiistoja,asunnonostajat ,tilaajat käräjöivät.
    Nämä mitkä tulee julkisuuteen on vain jäävuoren huippuja.
    Luulis liiketoiminnan onnistuvan pienemälläkin käräjöinnillä. Ei ainakaan kovin hyvää kuvaa anna hankkeiden toteuttajina. Mitä olen kuullut niin työja laatu aika ala-arvosta,riidellään päivänselvistä asioista,työtodistukset kirjoitetaan tarkotuksella väärin ym .Alffaurokset ottavat mittaa pohjalaiseen tapaan.Ei ihme että maine menee tälläsellä politiikalla ,vai onko sitä oikein ollutkaan tämän kymmenvuotisen taipaleen aikana ?

  12. Hyvän itsetunnon omaavat päälliköt/johtajat eivät tee/salli tehtävän laittomia irtisanomisia. Irtisanojallani ei ollut alaisia eikä oikeutta, joten asian hyväksyi aluejohtaja, joka pahoitteli minulle, että kuuluisitpa nyt liittoon, että saisit apua irtisanomiseen (siis mihin itse oli antanut luvan!) Irtisanomiseni johtui siitä, että paikallispäällikön, nykyisen aluejohtajan, vaimo tuli vakinaiseksi satunnaisiin töihin. Hänen tehtävänä oli pitää tilastoa koko yhtiön henkilökunnan askelmääristä töissä ja vapaa-aikana, lomamökkien varauksista ym. Kun talouskriisi läheni, hän pelkäsi työpaikkansa puolesta, mutta se olinkin minä, joka sain lähteä liittoon kuulumattomana. Miehensä sanoi myöhemmin töissä, ettei hänellä ollut tarkoitus irtisanoa minua, kun huomasi, että vaimo sai pitää työpaikkansa. Vaimot heti pois työpaikoilta aiheuttamasta harmia!
    Koska irtisanominen oli muutenkin niin nolon läpinäkyvä, ei Ilkan päätoimittaja antanut asiaa uutisoida ennen kuin eräs vaikutusvaltainen henkilö uhkasi asian päätymistä sosiaaliseen mediaan. Irtisanomissyytä ei kerrottu Ilkassa sittenkään.

    Naisesimiehet ovat rakennusalalla aiemmin antaneet minulle kunnon palkan, mutta heikkoitsetuntoiset miehet esimiehinä eivät naisinsinööriä päästä etenemään. Viisikymppisenä ei juuri ole mahdollisuutta työpaikan vaihtoon, jos ei ole johtajatasoa. Huippukuntoisena yksineläjänä luulin työskenteleväni 68 vuotiaaksi, mutta toisin kävi.

    Hamekankaiden sijaan toivoisin esimiehille työpsykologian luentoja. Miksi esimiesten henkisestä väkivallasta ei juuri puhuta?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat