Ministeri Pia Viitanen muurasi Kivistön asuntomessujen peruskiven 7.5.2014. Vantaan Kivistön alueen peruskivi muurattiin 7.5.2014 Kivistön koululla. Kivistöstä on arvioitu kasvavan asuinalue 30 000 vantaalaiselle vuoteen 2030 mennessä. Ensi kesänä siellä avautuvat Asuntomessut samaan aikaan Kehäradan kanssa. Kivistön aseman rakentaminen on jo varsin pitkällä.

Asumisen lisäksi Kivistön alueelle rakennetaan tiloja yksityisiä ja julkisia palveluita varten kuten Aurinkokiven monitoimirakennus, johon tulee tilat päiväkodille, koululle ja neuvolalle, sekä Kaupunkikeskus hypermarketteineen ja linja-auto terminaaleineen. Aurinkokiven odotetaan valmistuvan vuonna 2016, ja Kaupunkikeskus avataan arviolta vuonna 2017.

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen huomioi puheessaan Kivistön alueen vaikutusta pääkaupunkiseudulle: ”Kivistö osaltaan tekee pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoita toimivaksi. Myös joukkoliikenteen toimivuus on Kivistössä hyvä Kehäradan valmistumisen myötä.”

Kehärataa ja sen mukanaan tuomia kehitysmahdollisuuksia on suunniteltu Vantaalla jo 60-luvulta lähtien, jolloin Martinlaakson radan suunnittelu tuli ajankohtaiseksi. Radan linjaukset ovat vuosikymmenien myötä muuttuneet. Kehäradan ja sitä ympäröivien alueiden suunnittelut saivat uutta vauhtia jälleen 2000 luvulla.

Kivistön alueen kaavoitustyötä on tehty yhteistyössä rakentajakumppaneiden kanssa.

”Kivistö edustaa modernia ja esimerkillistä kaupunkikehittämistä. Vantaan kaupungin kehittämän toimivan kumppanuuskaavoituksen ansiosta eri osapuolen asiantuntemus on saatu mukaan alueen kaavoitusprosessiin varmistamaan kaavan toteutuskelpoisuus unohtamatta kaupunkikuvallisia tekijöitä. Tuloksena on kohtuuhintaisia asuntoja, jotka sijoittuvat monipuolisten palveluiden äärelle kestävään ja elävään asuinympäristöön. Uskon, että Kivistöstä tulee myös asukkaiden silmissä yksi Vantaan vetovoimaisimmista asuinalueista”, YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas sanoi.

YIT:n lisäksi keskusta-alueelle rakentavat myös T2H, Avain Yhtiöt, Lujatalo Oy ja Pohjola Rakennus Oy ja Skanska. Ruusukvartsinkadun pohjoispuolelle sijoittuvien asuinkerrostalojen rakennustyöt ovat alkaneet monella työmaalla, ja ensimmäisten kohteitten odotetaan valmistuvan keväällä 2015. Kadun eteläpuolella asuinkerrostalojen rakentamistöiden on määrä alkaa syksyllä 2014. Tänä vuonna uusia kohteita lähtee suunnitelmien mukaan rakentumaan yhteensä 1100 asukkaalle.

Keskustan koillisosaan sijoittuva asuntomessualue on myös lähtenyt rakentumaan. Asuntomessut järjestetään kesällä 2015, jonne valmistuu 28 pientaloa, kolme kerrostaloa sekä ryhmärakentamiskohde. Messualueen kerrostalot rakennuttavat tai rakentavat NCC, VAV Asunnot Oy, TA-Asunnot ja Suomen Vuokrakodit Oy.

Suomen suurin puukerrostalo

Rakennusliike Reposelta tulee alueelle Suomen suurin puukerrostalo. Rakennusliike Reponen on aloittanut yli 10 000 asuinneliötä käsittävän PuuMera-puukerrostalon perustusten rakentamisen reilu kuukausi sitten. Säältä suojassa tapahtuva rakentaminen käynnistyy ensimmäisen vaiheen osalta tämän kesän aikana. Siihen valmistuu kesällä 2015 yhteensä 186 valtion tukemaa ARA-rahoitteista asuntoa. Näistä vuokra-asuntoja on 107 ja asumisoikeusasuntoja 79.

Pientalorakentajista messuilla on mukana on muun muassa Pohjolan Design-Talot ryhmärakennuttamishankkeellaan. Design-Talot toimii jo nyt Kivistössä, sillä sen tehtaasta on lähtöisin Eken ja JM Suomen markkinoima pientaloalue kilometrin päästä messualueesta.

Hämeenlinnanväylän länsipuolella olevan Keimolanmäen rakentaminen alkaa tämän vuoden syksyllä. Entisen formularadan torni on siellä muistuttamassa alueen historiasta.

Kivistöä esittelevät verkkosivut on avattu osoitteessa http://www.vantaankivisto.fi/

Puukerrostalon kotisivut on avattu osoitteessa www.puumera.fi

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kivistön messualueen rakentaminen käynnistyi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat