Kokeile kuukausi maksutta

Pankeille päätösvalta Lemminkäisen osingonjaosta

Lemminkäinen on sopinut, ettei se maksa osakkeenomistajilleen osinkoa ilman luotonantajapankkien suostumusta. Lemminkäinen aikoo myös laskea liikkeelle joukkovelkakirjalainan vuonna 2014. Se jatkaa myös omaisuutensa myymistä.

Lemminkäinen Oyj sopi 185 miljoonan euron syndikoidusta kolmivuotisesta luottolimiitistä (revolving credit facility) maaliskuussa 2013. Luottolimiitti sisältää kaksi kovenanttia: omavaraisuusaste sekä nettovelan ja käyttökatteen suhdeluku. Lemminkäinen ilmoitti 30.4.2014 osavuosikatsauksessaan, että vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä nettovelan ja käyttökatteen suhdelukukovenantti ei täyttynyt. Yhtiö on sopinut rahoitussopimuksen ehtojen muutoksista luotonantajapankkien kanssa.

Lemminkäinen jatkaa toimenpiteitä taseen vahvistamiseksi ja rahoitusaseman parantamiseksi. Yhtiö ilmoitti 14.5.2014 talotekniikkaliiketoimintansa myynnistä, jonka velaton kauppahinta oli 60 milj. euroa. Lemminkäinen kirjaa kaupasta merkittävän myyntivoiton.

Lemminkäinen vahvistaa tasettaan noin 100 milj. eurolla. Yhtiö jatkaa ydinliiketoimintaansa kuulumattomien omaisuuserien ja toimintojen myymistä. Lisäksi yhtiö suunnittelee järjestävänsä syksyllä 2014 osakeannin, johon sen hallituksella on 9.4.2014 pidetyn yhtiökokouksen valtuutu

Tällä hetkellä Lemminkäisellä on sitovia käyttämättömiä luottolimiittejä yhteensä 185 milj. euroa ja tililimiittejä yhteensä 62 milj. euroa. Luottolimiitin järjestelyssä ovat mukana Nordea Pankki Suomi Oyj, Danske Bank A/S, Helsingin sivukonttori, Pohjola Pankki Oyj sekä Handelsbanken.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Pankeille päätösvalta Lemminkäisen osingonjaosta”

  1. Pidin Lemminkäistä rakennusliikkeiden kuninkaana ja numero ykkösenä.
    Merkonomit yms hipsterit olivat johdossa, niin näin siinä sitten käy.
    Taitaa käydä Quattrot?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat