Kokeile kuukausi maksutta

Jokerien omistajaoligarkit haluavat Kirkkonummelle jäähallin ja hotellilaajennuksen

Kirkkonummen kunnanhallitus hyväksyi maanantai-iltana kaavoitusohjelman, johon on nostettu mukaan venäläisomistuksessa olevan Långvikin hotellin suurhankkeet. Jääkiekkojoukkue Jokerien ja Hartwall-areena omistuksistaan tutummat Arkadi ja Boris Rotenberg kaavailevat mailleen hotellilaajennusta ja monitoimi- ja jäähallia. Kaavoitusohjelma vaatii vielä kunnanvaltuuston hyväksynnän.

Entinen Kopinniemen kurssikeskus Kirkkonummen Tanskarlasta rakennettiin vuonna 1976. Nykyään se on uudistettu näyttäväksi kylpylä- ja kongressihotelli Långvikiksi.

Långvikin hotellialue sijaitsee Tanskarlassa. Se on entinen Kansallis-Osake-Pankin kurssikeskus ja valmistui 1976. Rotenbergien omistukseen se siirtyi vuonna 2005 ja sen jälkeen se on uudistettu korkeatasoiseksi hotelli-kylpylä-kongressikeskukseksi. Uudistusten on arvioitu maksaneen kymmeniä miljoonia euroja.

Tanskarlan asemakaava nousi uutena hankkeena Kirkkonummen kaavoitusohjelmaan vuodelle 2015. Toteutuessaan se mahdollistaisi nykyisen hotellin ja sen lähiympäristön laajamittaisen kehittämisen. Maankäyttömuutosten seurauksena kunta edellyttää alueen vesihuollon toimivuuden ja liikenneturvallisuuden varmistamisen. Hankkeen eteneminen vaatii vielä kunnanvaltuuston päätöksen. Arvioiden mukaan kunnanvaltuusto päättänee asiasta syyskuun alussa.

Tällä hetkellä hotellille johtava vajaan viiden kilometrin mittainen tie on mutkainen eikä sillä ole esimerkiksi kevyenliikenteen väylää. Tien varrella on golfkenttä ja asutusta. Alueen vesihuolto perustuu vanhaan järjestelmään, jonka kapasiteetti ei ole riittävä mahdollisten laajennusten tarpeisiin. Rakennuslehden saamien tietojen mukaan kaavan vahvistaminen ja hankkeiden eteneminen vaatii vielä käynnistämis- ja maankäyttösopimuksen.

Nyt kunnan käsittelyssä olevat kaavoitusohjelman kohteet ovat pitkälti kunnanvaltuuston hyväksymän kaavoitusohjelman mukaisia ja ajoittuvat vuosille 2015-2018.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jokerien omistajaoligarkit haluavat Kirkkonummelle jäähallin ja hotellilaajennuksen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat