Kokeile kuukausi maksutta

Rakennushankkeiden teknisten suunnittelupalveluiden käyttö kasvoi yli kolmanneksen

Teknisen suunnittelun palveluiden käyttö lisääntyi vuonna 2013. Nämä palvelut olivat kasvusuunnassa myös vuonna 2012. Näitä palveluita käytettiin viime vuonna 3,05 miljardilla eurolla, kun edellisvuonna lukema oli 2,70 miljardia. Kasvun veturina toimivat erityisesti rakennushankkeet. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen Yrityspalvelut-tilastosta.

Teknisen suunnittelun palveluiden käyttö lisääntyi vuonna 2013. Nämä palvelut olivat kasvusuunnassa myös vuonna 2012. Näitä palveluita käytettiin viime vuonna 3,05 miljardilla eurolla, kun edellisvuonna lukema oli 2,70 miljardia. Kasvun veturina toimivat erityisesti rakennushankkeet. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen Yrityspalvelut-tilastosta.

Eniten teknisen suunnittelun palveluita käytettiin teollisuus- ja tuotantohankkeissa, joiden osuus tosin väheni jonkin verran vuodesta 2012. Sen sijaan rakennushankkeissa käytettyjen teknisen suunnittelun palveluiden määrä lisääntyi merkittävästi vuonna 2013. Rakennushankkeisiin liittyviä teknisiä palveluita käytettiin viime vuonna 720,8 miljoonalla eurolla, kun vuonna 2012 niiden käyttö oli 532,6 miljoonaa euroa. Lukemassa oli kasvua peräti 35,3 prosenttia.

Tilastokeskus listaa erikseen rakennushankkeiden projektinjohtopalvelut. Niiden käyttö väheni selvästi. Rakennushankkeiden projektinjohtopalveluita käytettiin viime vuonna 253,4 miljoonalla eurolla, kun vuonna 2012 niiden käyttö oli 320,2 miljoonaa euroa. Lukemassa oli laskua 20,9 prosenttia.

Liikennehankkeisiin liittyvien teknisten palveluiden käyttö peräti puolitoistakertaistui. Tosin vuonna 2012 niiden käyttö oli romahtanut. Liikennehankkeisiin liittyviä teknisiä palveluita käytettiin viime vuonna 163,7 miljoonalla eurolla, kun vuonna 2012 käyttö oli vain 65,1 miljoonaa euroa. Kasvua kertyi 151,4 prosenttia.

Vesihuolto- ja viemäröintihankkeisiin liittyvien teknisten palveluiden käyttö puolestaan supistui. Viime vuonna näitä palveluita käytettiin 86,8 miljoonan euron edestä, kun vuotta aiemmin käyttö oli 106,5 miljoonaa euroa. Laskua kertyi 18,5 prosenttia.

Geologisten, geofysikaalisten ja niiden kaltaisten tieteellisten maaperätutkimus- ja konsultointipalveluiden käyttö kasvoi reippaasti. Näitä palveluita käytettiin viime vuonna 76,6 miljoonalla eurolla, kun edellisvuonna niiden käyttö oli 43,2 miljoonaa euroa. Kasvua tuli 77,3 prosenttia.

Arkkitehtipalveluiden käyttö supistui hieman. Tämän alan palveluita käytettiin viime vuonna 219,2 miljoonalla eurolla, kun vuonna 2012 niiden käyttö oli 229,1 miljoonaa euroa. Laskua kertyi 4,3 prosenttia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennushankkeiden teknisten suunnittelupalveluiden käyttö kasvoi yli kolmanneksen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat