Valtion arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunnan myöntämän arkkitehtuurin valtionpalkinnon vuonna 2014 on saanut arkkitehti Tapani Mustonen. Veikkausvoittovaroista myönnettävän palkinnon suuruus on 15 000 euroa. Palkinnon jakoi kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen 14. marraskuuta Helsingissä.

Tapani Mustonen sai vuoden 2014 arkkitehtuurin valtionpalkinnon

Valtion arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunnan myöntämän arkkitehtuurin valtionpalkinnon vuonna 2014 on saanut arkkitehti Tapani Mustonen. Veikkausvoittovaroista myönnettävän palkinnon suuruus on 15 000 euroa. Palkinnon jakoi kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen 14. marraskuuta Helsingissä.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Arkkitehtien työtehtävistä yli puolet kohdistuu tulevaisuudessa korjausrakentamiseen.  Tapani Mustonen (s. 1961) on pitkällä työurallaan keskittynyt erityisesti restaurointi- ja rakennussuojeluhankkeisiin tuottaen niissä korkealaatuista arkkitehtuuria.

Mustonen on restauroinut muun muassa useita Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia. Sarjan merkittävin saavutus on Viipurin kirjaston korjaus, joka alkoi vuonna 1994 ja valmistui vuoden 2013 lopussa. Pitkään kestänyt korjaustyö, joka tehtiin suomalais-venäläisenä yhteistyönä, oli kansainvälisten DoCoMoMo-, UIA- ja Icomos-järjestöjen tukema hanke modernin arkkitehtuurin restauroinnin alalla. Työn yksityiskohtainen ohjaus ja valvonta edellyttivät rakentamisen teknisen toteutuksen hallintaa ja materiaalihankinnat kaikkialta Euroopasta logistisia taitoja. Aalto-kirjaston restaurointi sai toukokuussa 2014 kansainvälisesti leviävän Art Newspaper Russia -lehden vuoden parhaan restauroinnin palkinnon.

Mustosen toimisto on tehnyt myös hankkeisiin liittyviä perusteellisia rakennushistoriallisia selvityksiä ja kehittänyt siinä tarvittavaa metodiikkaa. Toimisto onkin toiminut eräänlaisena jatkokoulutuspaikkana korjausrakentamisen ja restauroinnin alalla nuoremman polven arkkitehdeille. Mustonen on ollut myös ahkera ammatillinen julkaisija ja luennoitsija. Hänellä on merkittäviä kansainvälisiä ja suomalaisia rakennussuojelualan järjestöjen luottamustehtäviä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tapani Mustonen sai vuoden 2014 arkkitehtuurin valtionpalkinnon”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi