Skanskan Särkilahden resepti: vakioratkaisut purevat virheisiin

”Pyrimme käyttämään asuntogryndauksessa sellaisia suunnitteluratkaisuja, että ne takaisivat virheettömyyden. Siksi emme ole innostuneita kaikkiin uusiin kokeiluihin”, Skanskan toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti sanoo.

Kuva: Anne Kurki
Skanskan toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti harrastaa tennistä. Kuva: Anne Kurki

Skanska on kehittänyt ja vakioinut suunnitteluratkaisuja omaperusteisessa tuotannossa ja karsinut riskialttiita ratkaisuja pois vakioratkaisuista. Rakenne- ja talotekniikkasuunnittelun yhtiö on pyrkinyt keskittämään valituille kumppaneille.

”Saamme enemmän yhteydenottoja asiakkailta asuntojen gryndi- kuin urakkatuotannossa. Se on ymmärrettävää, koska kyse on erilaisesta tuotteesta ja asiakkaasta kuin urakkatuotannossa. Laadusta puhuttaessa asiakastyytyväisyys on yhtä tärkeää kuin tekninen virheettömyys”, Särkilahti sanoo.

Vakioratkaisut eivät ole monotonisuutta

”Vakioitujen turvallisten ratkaisujen käyttö leimataan helposti julkisessa keskustelussa, mutta ne ovat virheiden vähentämisen keinoja, eivät monotonisuuteen paluuta”, Särkilahti korostaa.

Hän arvioi, että virheiden syntymiseen on suurempi riski, jos julkisivussa on parin materiaalin sijaan vaikkapa seitsemän eri materiaalia.

Yhtiö on tehnyt toistuvista virheistä ”miksi”-analyysejä syiden löytämiseksi. Yhteisessä tuotannonohjausjärjestelmässä on virhepankki.

Yksi laadun mittari on takuuvirheiden määrä. Skanskan gryndituotannon takuukustannukset ovat noin prosentin kokonaiskustannuksista. Suuruusluokka on sama kaikissa yksiköissä eri puolilla Suomea.

”Iso osa vuosikorjauskustannuksista on vuosikorjausmestareiden kustannuksia. Isoissa yhtiöissä ne ovat yleensä virhekustannuksissa mukana. Teemme gryndituotannossa monesti enemmän kuin edellytetään. RYL luo pohjan vaatimuksille, mutta usein kuluttaja-asiakkaiden odotukset ovat toisenlaiset”, Särkilahti toteaa.

Skanskassa on paljon gryndiä tekevissä yksiköissä, esimerkiksi Etelä-Suomessa, useita vuosikorjausmestareita, joiden kustannukset kohdistuvat läpinäkyvästi takuutöille.

”Pienemmissä yksiköissä takuutyöt hoidetaan ”muun työn ohessa”, jolloin työnjohtokustannukset helposti jätetään kohdistamatta. Vuosikorjausmestarit eli vuosikorjaustyönjohtajat ovat alansa ammattilaisia, jotka ovat erikoistuneet vuosikorjauksiin, ja siten osaavat palvella kuluttaja-asiakkaita ja hallitsevat vuosikorjauksiin liittyvät yksityiskohdat”, Särkilahti kertoo.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Skanskan Särkilahden resepti: vakioratkaisut purevat virheisiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat