Kokeile kuukausi maksutta

Espoon uusi tekninen johtaja valitaan vaalilla

Espoon uusi tekninen johtaja valitaan reilun viikon kuluttua virkavaalilla, sillä valtuustoryhmillä on omia suosikkejaan eikä yksimielisyyttä parhaasta hakijasta ole saavutettu.

Espoon uusi tekninen johtaja saa pohdittavakseen myös Keilarannan tornitalojen rakentamisen.

Espoon uusi tekninen johtaja voi olla kuka tahansa virkaa hakeneista ja siihen kelpoisuutensa osoittaneesta. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä esittää ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että valtuusto valitsee teknisen toimen johtajan virkavaalilla.

Virkaa haki hakuajan kuluessa 35 hakijaa, joista yksi peruutti myöhemmin hakemuksensa ja neljä ei täyttänyt kelpoisuusehtoja.

Valmistelijat pitävät haastattelujen ja henkilöarvioinnin perusteella ansioituneimpina Olli Isotaloa, Matti Kurosta, Hannu Penttilää, Mikko Salmista ja Mauri Suuperkoa.

Jos kaupunginhallitus ei muuta kaupunginjohtajan esitystä, Espoon valtuustossa 23. maaliskuuta käytävä vaali on poikkeuksellinen. Vaalissa ehdolla ovat nimittäin kaikki 30 virkaa hakenutta ja päteväksi todettua ehdokasta. Vaalin voittaa eniten ääniä saanut. Jos äänet jakaantuvat tasan esimerkiksi kahden tai useamman ehdokkaan välillä, puheenjohtajan ääni ei ratkaise vaan valinta suoritetaan arvalla.

Espoon nykyinen teknisen toimen johtaja Olavi Louko jää eläkkeelle tämän vuoden elokuussa. Hänen tilalleen valittavan johtajan palkka on noin 11 000 euroa kuukaudessa. Lisäksi tulevat puhelin- ja vapaa autoetu palkan päälle.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon, riittävä toimialan tuntemus, johtamistehtävissä hankittu hyvä kokemus sekä riittävä kielitaito. Virka on vakinainen ja palvelussuhde on voimassa toistaiseksi.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Espoon uusi tekninen johtaja valitaan vaalilla”

  1. Ei tiedolla, taidolla vaan värikortilla ja tittelitutkinnolla. Yli koulutettu ihan tuunarityöhön.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat