Kokeile kuukausi maksutta

Pukkila aloittaa yt-neuvottelut

Keraamisia laattoja valmistava Pukkila suunnittelee tuotannon siirtämistä pois Suomesta sekä samaan aikaan muiden toimintojen tehostamista.

Keraamisia laattoja valmistava Pukkila suunnittelee tuotannon siirtämistä pois Suomesta sekä samaan aikaan muiden toimintojen tehostamista.

Yhtiö aloittaa kaikkia henkilöstöryhmiä koskevat yt-neuvottelut. Muutosten piirissä on koko Pukkilan henkilöstö ja mahdollisten henkilöstövaikutusten arvioidaan kohdistuvat 67 henkilöön.

Pukkila kertoo tiedotteessaan, että tuotannon siirtämistä koskevien suunnitelmien taustalla on yhtiön Turussa sijaitsevan tuotantolaitoksen kilpailukyvyn heikkeneminen. Yhtiön kannalta ei ole enää taloudellisesti kannattavaa panostaa volyymien kasvattamiseen tai tuotantolinjojen kehittämiseen Suomessa.

Yhtiö suunnittelee keskittävänsä Turun nykyisen tuotannon emoyhtiö Ricchetti Groupin Portugalin tehtaaseen, missä tuotantokustannukset ovat alhaisemmat ja tarjolla käyttämätöntä kapasiteettia.

Pukkilan laattojen myynti ja markkinointi jatkuu Suomessa entisellään. Myös Pukkilan laattojen suunnittelu, laaduntestaus ja kehitystyö säilyvät Suomessa.

Pukkilan toimitusjohtaja Johan Westerlundin mukaan kilpailu keraamisten laattojen valmistajien välillä on entistä voimakkaampaa, ja samaan aikaan Pukkilan kasvu kotimarkkinoilla on ollut erittäin haastavaa. ”Pukkilan kannalta tärkeintä on tässä muutoksessa varmistaa ydinosaamisemme eli suunnittelu-, laaduntestaus- ja kehitystyön säilyminen Suomessa”, Westerlund sanoo tiedotteessa.

Tuotannon siirtämiseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät ensi viikolla ja neuvottelujen piirissä on yhteensä 105 työntekijää. Yhtiön ilmoittaman alustavan arvion mukaan yt-neuvottelut saadaan päätökseen kesäkuun alkuun mennessä.

Pukkila on Suomen ainoa kotimaassa keraamisia laattoja valmistava yritys. Se vietti viime vuonna 140-vuotisjuhlavuottaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pukkila aloittaa yt-neuvottelut”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat