Kokeile kuukausi maksutta

Markkinaoikeus: Varkauden kaupungin maksettava Polartek Oy:n oikeudenkäyntikulut

Insinööritoimisto Polartek valitti markkinaoikeuteen Varkauden kaupungin päätöksestä Joutenlahden kaupallisen keskuksen aluekehityshankkeen palveluiden hankinnasta.

 

Insinööritoimisto Polartek valitti markkinaoikeuteen Varkauden kaupungin päätöksestä Joutenlahden kaupallisen keskuksen aluekehityshankkeen palveluiden hankinnasta.  

Ramboll Finland Oy voitti kilpailun 10.11.2014 tehdyllä hankintapäätöksellä. Polartekin mukaan hankintamenettely oli epätasapuolinen, koska voittanut tarjous ei ollut tarjouspyynnön mukainen ja koska kilpailulliseen neuvottelumenettelyyn valitut yritykset ovat valittajaa lukuunottamatta vaihtuneet.

Polartek vaati korvattavaksi sille tämän hankintamenettelyn aikana syntyneet kulut ja oikeudenkäyntikulut.

Varkauden kaupungin hankintayksikkö kumosi 18.12.2014 hankintapäätöksensä sen omissa tutkimuksissa selvineen hankintamenettelyn virheellisyyden vuoksi ja päätti kilpailutta hankinnan uudelleen. Kaupunki vaati, että markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta.

Ramboll ei antanut sille varatusta tilaisuudesta huolimatta lausuntoa.

Lisäksi Polartek vaati toisessa valituksessaan, että markkinaoikeus kumoaa hankintayksikön päätöksen uudelleenkilpailuttaa hankkeen ja velvoittaa sen korvaamaan sille tästä valituksesta syntyneet oikeudenkäyntikulut.

Markkinaoikeus päätti jättää ensimmäisen valituksen tutkimatta  ja hylkäsi toisen valituksen, mutta velvoitti Varkauden kaupungin korvaamaan ensimmäisen valituksen oikeudenkäyntikulut kohtuullisella summalla eli 2000 eurolla viivästyskorkoineen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Markkinaoikeus: Varkauden kaupungin maksettava Polartek Oy:n oikeudenkäyntikulut”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat