Kokeile kuukausi maksutta

Honkarakenne nimitti uuden toimitusjohtajan perheen piiristä

Honkarakenne Oyj:n hallitus on nimittänyt Marko Saarelaisen (47) yhtiön toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään välittömästi.

Honkarakenne Oyj:n hallitus on nimittänyt Marko Saarelaisen (47) yhtiön toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään välittömästi.

Marko Saarelainen on toiminut Honkarakenteen tytäryhtiön Honka Japan Inc:n toimitusjohtajana lähes 20 vuotta. Hän edustaa yhtiön perustajasuvun kolmatta sukupolvea. Hänen isoisänsä Viljo Saarelainen oli yksi Honkarakenteen vuonna 1958 perustaneista veljeksistä.

”Honkarakenne on kansainvälinen yhtiö, ja tässä yhtiön kehitysvaiheessa tarvitaan vahvaa myynnin osaamista. Marko Saarelaisen pitkä kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta sekä verkoston ja tuotteiden tuntemus vahvistaa entisestään Honkarakenteen asemaa markkinoilla”, Honkarakenteen hallituksen puheenjohtaja Arto Tiitinen toteaa.

Honkarakenne antoi yhtiön edelliselle toimitusjohtajalle Mikko Kilpeläiselle potkut maaliskuussa 2015. Sen jälkeen yhtiötä on luotsannut väliaikaisesti talousjohtaja Mikko Jaskari.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Honkarakenne nimitti uuden toimitusjohtajan perheen piiristä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat