Kokeile kuukausi maksutta

Suhdannebarometri lupaa Pirkanmaalle reipasta kasvua

Pirkanmaan rakentamisen suhdannenäkymät ovat valoisat.

Pirkanmaan rakentamisen suhdannenäkymät ovat valoisat.

Pirkanmaan rakennusbarometrin mukaan rakennusalan yritysten suhdannetilanne on edelleen heikompi kuin 2000-luvulla keskimäärin. Suhdanneodotukset ovat kuitenkin positiiviset ja korkeimmillaan sitten vuoden 2010.

Kyselyn tehneen Forecon Oy arvion mukaan rakentamisen arvo kasvaa ensi vuonna merkittävästi, kun erityisesti liike- ja julkista rakentamista on käynnistynyt ja käynnistymässä runsaasti. Rakentamisen 5-10 prosentin haarukassa oleva kasvu tukeekin Pirkanmaan talouskasvua merkittävästi.

Rakennusalan yritykset ennakoivat henkilöstömääränsä kasvavan Pirkanmaalla ensi vuonna 5 prosenttia.

Tänä vuonna rakentaminen arvo supistuu Foreconin mukaan Pirkanmaalla prosentilla.

Asuntorakentamisessa kasvu tulee kerrostaloista.Asuntokauppa on käynyt viime vuotta vilkkaammin ja kiihtynyt syksyä kohti. Uusien asuntojen aloitusmäärä lisääntyy jo tänä vuonna.

Pirkanmaalla käynnistetään noin 3000 uuden asunnon rakentaminen, kun viime vuonna määrä oli 2700 asuntoa. Pientalojen rakentamisen määrä on historiallisen alhaalla ja laskee edelleen.

Toimitilarakentamisen määrä on kääntymässä vahvaan kasvuun ensi vuonna, vaikka tänä vuonna kasvu notkahtaa. Korjausrakentamisen kasvu on jatkunut ja jatkumassa Pirkanmaalla.

Infrarakentamisen investoinnit kasvavat 2 prosentilla vuonna 2015. Tiukka taloustilanne vaikuttaa negatiivisesti infrarakentamiseen, mutta vuodet 2015 ja 2016 ovat kuitenkin Pirkanmaalla vielä infrainvestointien kasvun vuosia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suhdannebarometri lupaa Pirkanmaalle reipasta kasvua”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat