Vuonna 2011 valmistunut Königstadt Carree -kiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla, lähellä Alexanderplatzia, hyvien liikenneyhteyksien päässä. Kiinteistössä on toistakymmentä vuokralaista, joista merkittävin on Mercedes Benz Bank. Kiinteistössä toimii myös Accor Hotels -yhtiön operoima Ibis-hotelli.
”Vakavaraiset vuokralaiset ja pitkät vuokrasopimukset tekevät sijoituksesta tuottavan ja turvaavan”, salkunhoitaja Mikko Antila sanoo.
Kiinteistö koostuu 21-kerroksisesta toimisto-osasta ja 8-kerroksisesta hotelliosasta. Vuokrattavaa pinta-alaa on yhteensä noin 26 000 neliötä.
”Yksi Euroopan kiinnostavimmista kiinteistömarkkinoista”
Antilan mukaan Berliinin kiinteistömarkkina on tällä hetkellä yksi Euroopan kiinnostavimmista.
”Berliini on vakiinnuttanut asemansa Euroopan luovien alojen ja digitaalisen talouden keskuksena. Se tekee kaupungista kiinteistösijoittajallekin hyvin houkuttelevan. Lisäksi kaupungin toimistotilojen vajaakäyttöasteet ovat laskeneet tasaisesti ja vuokrat pysyneet vakaina”, Antila sanoo.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Ilmarinen teki ensimmäisen kiinteistösijoituksensa Saksaan”