Kokeile kuukausi maksutta

Työeläkeyhtiö Elo myi 160 miljoonalla toimistoja Niamin rahastoille

Työeläkeyhtiö Elo on myynyt kuusi pääkaupunkiseudulla sijaitsevaa toimistokiinteistöä kiinteistörahastoyhtiö Niamin rahastoille. Kaupan arvo on yli 160 miljoonaa euroa.

Työeläkeyhtiö Elo on myynyt kuusi pääkaupunkiseudulla sijaitsevaa toimistokiinteistöä kiinteistörahastoyhtiö Niamin rahastoille. Kaupan arvo on yli 160 miljoonaa euroa.
Kuuntele juttu

Myydyt kohteet sijaitsevat Pitäjänmäessä, Tapiolassa, Vantaankoskella, Mankkaalla, Leppävaarassa ja Aviapolis-alueella. Kohteiden vuokrattava pinta-ala on yhteensä noin 77000 neliömetriä. Kiinteistöt on rakennettu vuosina 2002–2007.

”Kauppa on osa normaalia kiinteistösijoitusten salkunhoitoa, johon parantunut likviditeetti antaa hyvät mahdollisuudet. Olemme viimeisen puolen vuoden aikana tehneet useita kiinteistökauppoja ja paitsi myyneet kiinteistöjä lähes 250 miljoonalla eurolla, myös hankkineet uusia asuntosijoituskohteita. Kaupasta huolimatta toimistokiinteistöillä on jatkossakin merkittävä rooli kiinteistösalkussamme, vaikka suurimmat investoinnit lähivuosina kohdistuvatkin asunto- ja kauppakeskussijoituksiimme”, Elon kiinteistösijoitusjohtaja Antti Muilu sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Työeläkeyhtiö Elo myi 160 miljoonalla toimistoja Niamin rahastoille”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat