Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuskonserni Lehto Group jatkoi huimaa kasvuaan viime vuonna

Rakennuskonserni Lehto Group jatkoi viime vuonna kovaa kasvuaan. Yhtiön liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 61,1 prosenttia 275,6 miljoonaan euroon. Vuonna 2014 liikevaihto oli 171,1 miljoonaa euroa ja vuotta aiemmin 113,4 miljoonaa euroa.

Rakennuskonserni Lehto Group jatkoi viime vuonna kovaa kasvuaan. Yhtiön liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 61,1 prosenttia 275,6 miljoonaan euroon. Vuonna 2014 liikevaihto oli 171,1 miljoonaa euroa ja vuotta aiemmin 113,4 miljoonaa euroa.

Yhtiön liikevoitto kasvoi 27,2 miljoonaan euroon, kun vuonna 2014 liikevoittoa kertyi 5,8 miljoonaa euroa. Vuoden 2015 liikevoittoprosentti oli jo 9,9 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 3,4 prosenttia.
“Kasvun taustalla on monta tekijää. Olemme onnistuneet vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin tekemällä asunnon ja toimitilan hankinnan tai rakennuksen remontin helpoksi asiakkaalle. Talousohjattu rakentaminen pitää sisällään hankkeen kustannusohjatun suunnittelun ja tehokkaan toteutuksen. Lisäksi Lehto Group voi osallistua mahdollisesti rahoituksen järjestämiseen ja sijoittajien hankkimiseen”, Lehto Groupin toimitusjohtaja Hannu Lehto toteaa yhtiön tiedotteessa.

Suomen suurimpiin rakennus- ja kiinteistöalan konserneihin kuuluva Lehto Group kasvoi kaikilla neljällä palvelualueellaan – toimitiloissa, asunnoissa, hyvinvointitiloissa ja korjausrakentamisessa.

”Olemme pystyneet pitämään kustannustason alhaisena järkevän moduuleihin ja konsepteihin perustuvan suunnittelun ja tuotannon avulla”, Lehto perustelee.

Uusi tehdas Oulaisiin

Myös tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä kaikki palvelualueet ovat kasvussa. Lehto Groupille on valmistumassa tänä syksynä uusi moduulituotantoa lisäävä tehdas Oulaisiin. Tarkoitus on myös käynnistää konseptointiin ja moduuleihin perustuvan koulumalliston myynti julkiselle sektorille.

”Talousohjatun rakentamisen toimintamalli kiinnostaa yhä laajemmin. Lehto on saanut uusia asiakkaita myös ammattimaisista kiinteistösijoittajista, eläkeyhtiöistä ja rahastoista. Vuonna 2015 myimme 832 asuntoa asiakkaille pääasiassa pk-seudulla”, kertoo liiketoimintajohtaja Asko Myllymäki.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennuskonserni Lehto Group jatkoi huimaa kasvuaan viime vuonna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat