Kokeile kuukausi maksutta

Pohjolan Design-Talo käänsi liikevaihtonsa kasvuun

Muuttovalmiiden talojen markkinajohtaja Pohjolan Design-Talo käänsi liikevaihtonsa kasvuun tilikaudella 2015. Yhtiön liikevaihto oli 63,4 M€ (2014 62,3 M€) ja liiketulos 6,5 M€ (2014 8,9 M€).

Muuttovalmiiden talojen markkinajohtaja Pohjolan Design-Talo käänsi liikevaihtonsa kasvuun tilikaudella 2015. Yhtiön liikevaihto oli 63,4 M€ (2014 62,3 M€) ja liiketulos 6,5 M€ (2014 8,9 M€).

”Pystyimme uimaan pientalorakentamisen suhdanteeseen nähden vastavirtaan ja olimme tilikaudella selkeällä kasvu-uralla. Pientaloasiakkaat hakevat vaikeina aikoina luotettavaa kumppania ja meillä oli tarjota sen lisäksi moderni, asiakkaan toiveet huomioiva palvelumalli. Toimintaamme toi lisää tukijalkoja se, että pystyimme palvelemaan myös yritysasiakkaitamme aluerakentamishankkeissa entistä laajemmalla palvelupaketilla ja monipuolisesti eri rakennustyypeissä sekä talotekniikassa”, Pohjolan Design-Talon toimitusjohtaja Jaakko Taivalkoski sanoo.

Pohjolan Design-Talo toteutti pientaloasiakkailleen vuonna 2015 kaikkiaan noin 350 perheasuntoa. Lisäksi se rakensi yhteistyökumppaneilleen yhteensä noin 50 asuntoa. Merkittävimmät aluerakentamiskohteet sijaitsivat pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Oulussa.

Taivalkoski ennakoi kasvun jatkuvan kannattavana myös vuonna 2016, jolloin yhtiön lisäpanostus aluerakentamiseen sekä aiempaa laajempi yhteistyö Rautakeskon kanssa näkyvät entistä voimakkaammin.

Yhtiön kasvu näkyy työntekijämäärässä. Yrityksen palveluksessa on 182 henkilöä, mikä on yli 10 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana aikana.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pohjolan Design-Talo käänsi liikevaihtonsa kasvuun”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat