Kokeile kuukausi maksutta

2010: SRV:n toimitusjohtajan on pakko onnistua Venäjällä

SRV:n toimitusjohtajana elokuussa aloittanut Jukka Hienonen tarttui mahdottomalta tuntuvaan haasteeseen. Hänen pitäisi saada kolme Kampin keskuksen kokoista hanketta liikkeelle ja niihin sijoitetut lähes 170 miljoonaa euroa tuottamaan. Ja jotta tässä ei olisi tarpeeksi vaikeutta, niin kaikki nämä hankkeet sijaitsevat riskialttiiksi tunnetulla Venäjällä. Sieltä rahoittajat lähtivät karkuun 2008 kriisissä ja investointihalut tappaa 20 prosentissa huiteleva korko sekä toimitilojen ylitarjonta.

SRV:n toimitusjohtajana elokuussa aloittanut Jukka Hienonen tarttui mahdottomalta tuntuvaan haasteeseen. Hänen pitäisi saada kolme Kampin keskuksen kokoista hanketta liikkeelle ja niihin sijoitetut lähes 170 miljoonaa euroa tuottamaan. Ja jotta tässä ei olisi tarpeeksi vaikeutta, niin kaikki nämä hankkeet sijaitsevat riskialttiiksi tunnetulla Venäjällä. Sieltä rahoittajat lähtivät karkuun 2008 kriisissä ja investointihalut tappaa 20 prosentissa huiteleva korko sekä toimitilojen ylitarjonta.

image

Venäjällä aikataulut eivät normaalioloissakaan tahdo pitää. Moskovan lähellä Mitsihissä kauppakeskushanke on odottanut aloituspäätöstä vuodesta 2007. Sen ensimmäisen osan piti valmistua 2009 joulumarkkinoille. Pietarissa Septem Cityn hanke odottaa viereisellä tontilla toimivan Gazpromin etenemistä. Alun perin tuo tontti oli luvattu SRV:lle, mutta Gazprom otti sen isommilla muskeleillaan. Lähimpänä aloituspäätöstä on Baltian Helmenä tunnettu liikekeskushanke Pietarissa kiinalaisten kanssa.

Finnairista tullut Hienonen valittiin toimitusjohtajaksi Venäjän osaajana. Kovimpana näyttönä oli Stockmannin tappiollisen Venäjän toiminnan kääntäminen yrityksen kruununjalokiveksi. Silloin häntä ja hänen perässään nyt SRV:hen tullutta Jussi Kuutsaa alettiin kutsua aiheestakin Batmaniksi ja Robiniksi.

SRV:n johtopaikat ovat olleet varsin tuulisia sen jälkeen, kun pääomistaja Ilpo Kokkila ”vetäytyi” hallituksen puheenjohtajaksi 2000-luvun alussa. Ainoa rakentajataustainen johtaja Heikki Allonen viihtyi kaksi vuotta ja  Securitaksesta tullut upseeri Hannu Mikkonen vain aavistuksen pidempään. Pohjolasta tulleen kauppatieteilijä Eero Heliövaaran kausi jäi 3,5 vuodeksi.

Hienosen mukaan yritysjohtajan työ on kuin jääkiekkovalmentajan. Jos kemiat eivät pelaa tai maaleja ei synny, lähtö on nopeasti edessä. Hienonen sanoo, että hänellä mittarina on onnistuminen Venäjällä. Stockmannilla käsky oli selvä: joko onnistua puolessatoista vuodessa tai lopettaa Venäjän toiminta kokonaan. Hienonen ei kerro, millaisen aikarajan hän nyt on saanut.

Lue Jukka Hienosen haastattelu torstain Rakennuslehdestä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “2010: SRV:n toimitusjohtajan on pakko onnistua Venäjällä”

  1. Jos jääkiekkovalmentaja ei ole itse koskaan pelannut jääkiekkoa, voi tulos olla sama kuin henkilöllä, joka johtaa rakentajia, vaikka itse ei ole koskaan rakentanut. Siinä voi tulla uskottavuusongelma. SRV voi olla hyvä projektinjohtofirma, mutta aika huono se on ollut kasvattamaan projektinjohtajia sen pidemmälle, kun yksikään heistä ei ole kelvannut yrityksen johtoon vaan aina on pitänyt katsoa tuosta isojen poikien sidosryhmäkerhosta.

    1. Tämän päivän Kauppalehden mukaan neljä viidestä yrityksestä valitsee johtajan yrityksensä sisältä. Tällainen johtaja pysyy ulkopuolista pidempään huipulla, pystyy nopeampaan päätöksentekoon ja saa laajemman tuen organisaatiolta kuin ulkoa tulllut, jonka usein pitää tutustua paitsi uuteen yritykseen usein myös uuteen toimialaan. Ulkoa tulleiden toimitusjohtajien ura jää keskimäärin kuuteen vuoteen, kun talon sisältä valittu pysyy tehtävässään noin 8 vuotta. Kauppalehden mukaan näistä syistä nyt suositaan rekrytointia omasta piiristä.

      1. Venäjällä ei ole pakolla onnistujia, siellä kulttuuria ja toimintatapoja tuntematon menettää kaiken? Saapa nähdä miten Hienosen käy venäläisessä ruletissa..

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat