Kokeile kuukausi maksutta

Caruna maakaapeloi miljoonilla euroilla Lohjalla

Sähkönsiirtoon keskittyvä Caruna maakaapeloi noin 130 kilometriä keskijännitteistä sähköverkkoa Lohjan pohjoisosassa. Parannushankkeet ovat paikallisesti merkittäviä, sillä ne työllistävät suoraan noin 75 henkilöä ja niiden arvo on noin 7,6 miljoonaa euroa.

Sähkönsiirtoon keskittyvä Caruna maakaapeloi noin 130 kilometriä keskijännitteistä sähköverkkoa Lohjan pohjoisosassa. Parannushankkeet ovat paikallisesti merkittäviä, sillä ne työllistävät suoraan noin 75 henkilöä ja niiden arvo on noin 7,6 miljoonaa euroa.

Carunan työkohteiden urakoitsijakumppaneina toimivat Vertek Oy ja Eltel Networks Oy. Lohjalla Vertek tekee kaapelointeja Ikkalan ja Saarijärven välillä ja Eltel Hyönölän ja Hietaan sekä Hyönölän ja Ikkalan välillä.

Työt on aloitettu Ikkalasta Karisjärvelle päin. Loput töistä aloitetaan kesän aikana. Maakaapelointihankkeet kestävät pääosin keväästä joulukuuhun 2016. Vanhan ilmajohtoverkon purkutyöt tehdään talven ja kevään aikana 2017.

Hanke parantaa merkittävästi kaupunkilaisten sähkönjakelun toimitusvarmuutta, kun sähköverkkoa siirretään maan alle suojaan sään vaihteluiden aiheuttamilta sähkökatkoilta.

”Hankkeen myötä lisäämme alueilla noin 2800 asiakasta säävarman verkon piiriin. Projekti on osa laajamittaisia investointejamme sähköverkkoomme kaikilla verkkoalueillamme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla sekä Satakunnassa”, hankepäällikkö Olli Kujanperä Carunasta kertoo.

”Viemme Lohjalla maan alle noin 130 kilometriä keskijännitekaapelia ja rakennamme noin 110 ympäristöystävällistä puistomuuntamoa. Lisäksi lisäämme sähköverkkoon automaatiota, jotta vianpaikannus nopeutuu ja sähköt saadaan palautettua nopeammin vikatilanteessa.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Caruna maakaapeloi miljoonilla euroilla Lohjalla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat