Kokeile kuukausi maksutta

Eteran 117 asunnon kohde nousi harjakorkeuteensa Vantaalla

Eläkevakuutusyhtiö Eteran rakennuttama 117 asunnon kohde on edennyt harjannostajaisvaiheeseensa Vantaan Viertolassa. Asunto Oy Vantaan Osmanheikki valmistuu joulukuussa 2016. Kohteen kehittäjä ja pääurakoitsija on Varte Oy, ja sen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Käppi Oy.

”Asunto Oy Vantaan Osmanheikki on asuntomäärältään Varten suurin omaperustainen hanke kuluvalla tilikaudella. Kaiken kaikkiaan Vartella on tällä hetkellä rakenteilla noin 600 asuntoa, joista pääkaupunkiseudun osuus on 400. Nyt harjakorkeuteen edennyt kohde antaa hyvän pohjan jatkaa toimintamme vahvistamista ja kasvuamme asuntorakentajana pääkaupunkiseudulla”, Varten hankejohtaja Janne En kertoo.

Kohteeseen tulee myös noin 350 neliön suuruinen päivittäistavarakauppa ja 43-paikkainen autohalli. Asuntojen vuokrattava huoneistoala on yhteensä 5587 neliötä.

”Hyvällä sijainnilla olevat vuokra-asuntokohteet ovat Eteran reaalisijoitusten ytimessä, ja olemmekin selkeästi panostamassa niihin osana lähiajan strategiaa”, Eteran reaalisijoitusjohtaja Jukka Reijonen sanoo.

Eteran 5,8 miljardin euron sijoitusomaisuudesta noin 40 prosenttia on Suomessa. Yhtiö sijoittaa kotimarkkinoille erityisesti reaalisijoitusten ja yrityssijoitusten kautta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Eteran 117 asunnon kohde nousi harjakorkeuteensa Vantaalla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat