Kokeile kuukausi maksutta

Lapti rakentaa ison palvelukeskuksen Espoon Suurpeltoon

Rakennusliike Lapti Oy on allekirjoittanut sopimuksen kiinteistösijoitusyhtiö Hemsön kanssa palvelukeskuksen rakentamisesta Suurpeltoon Espooseen. Rakennustyöt ovat jo käynnistyneet. Kiinteistö valmistuu alkuvuodesta 2018. Kaupan kokonaisarvo on noin 30 miljoonaa euroa.

Palvelukeskukseen valmistuu kokonaisuus, johon tulee samaan kiinteistöön vuokra-asuntoja ja tuettua hoivaa tarvitsevien ikääntyneiden hoivapalveluita. Palvelukeskukseen rakennetaan yhteensä 53 vuokra-asuntoa, jotka ovat yksiöitä, kaksioita ja perheasumiseen soveltuvia kolmioita, sekä ikääntyneille tarkoitettu 116-paikkainen hoivakoti. Lisäksi kiinteistöön tulee liike- ja työtiloja. Kiinteistön yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on 7400 neliömetriä.

Lapti toimii sekä kiinteistön kehittäjänä että urakoitsijana. Tontin myi Hemsölle Asuntosäätiö.

”Uuden palvelukeskuskonseptimme kehittämisessä olemme miettineet asumisen tarpeita ja tarvittavia palveluita elämän eri vaiheissa. Olemme yhdistäneet vuokra- ja hoiva-asumisen samaan kiinteistöön. Talo toimii eri sukupolvien yhteisenä asuinpaikkana, jossa viihtyisä yhteinen pihapiiri yhdistää talon asukkaita. Tarpeiden muuttuessa ikääntynyt voi siirtyä samassa talossa toimivaan hoivakotiin ja läheinen, esimerkiksi puoliso, lapset tai vaikkapa sukulainen, voi asua omassa kodissaan ja jakaa yhteisen elinympäristön ikääntyneen omaisensa kanssa”, Laptin toimitusjohtaja Timo Pekkarinen kertoo.

”Uskomme Suurpellon tyyppisten uusien palvelukeskusten yleistyvän jatkossa. Meillä on jo vastaavanlainen hanke alkamassa Kuopiossa ja useampia hankkeita on myös suunnitteluvaiheessa.”

Palvelukeskuksen hoivapalvelut tuottaa Mainio Vire Oy, joka vuokraa hoivakodin Hemsöltä pitkällä vuokrasopimuksella.

”Uuden ajan hoivakodissa on mahdollista mennä mukaan uusiin aktiviteetteihin sekä jatkaa jo aikaisemmin tärkeiksi tulleita harrasteita ja tekemistä. Hoivakotiin muodostuu yhteisöjä, joista aina löytyy samanhenkistä seuraa”, Mainio Vireen toimitusjohtaja Leena Munter sanoo.

”Suurpellon palvelukeskus on erinomainen lisäys omistuksiimme Suomessa. Siinä yhdistyvät hoivatilat ja vuokra-asuminen hyvällä sijainnilla pääkaupunkiseudulla”, Hemsön maajohtaja Jarkko Leinonen toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lapti rakentaa ison palvelukeskuksen Espoon Suurpeltoon”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat