Kokeile kuukausi maksutta

Yhdyskuntatason mallinnus UIM on tulossa – Kiinasta

Kohdekohtainen tietomallintaminen (BIM) muuttuu tulevaisuudessa yhä suurempia kohteita sisältäväksi yhdyskuntamallintamiseksi (UIM).

Kiinalaisessa Tsinghuan yliopistossa kehitetään parhaillaan kohdekohtaisen tietomallinnuksen tulevaisuuden ratkaisua, joka mallintaa koko yhdyskunnan. Malli voi pitää sisällään parhaimmillaan koko infrastruktuurin rakennuksista, teistä, viemäreistä tietoverkkoihin ja terveydenhuoltoon sekä julkiseen hallintoon.

”Mahdollisuus on monitieteinen ja siihen pitää sisältyä myös kaupungin kyber-osa, sillä ihmiset eivät enää halua asua ilman internetiä. Mukaan tulevat myös sosiaaliset asiat ja toivottavasti myös julkinen hallinto”, professori Dongping Fang Tsinghuan yliopiston insinööritieteiden koulutusohjelmasta kertoo.

Fang johtaa yliopiston tutkimuslaitosta ja Future Cities and Infrastructure -instituuttia. Kehitystyötä on esitelty myös Kiinan presidentille, joka otti idean vastaan positiivisesti. Se voi varmistaa hankkeen nopean etenemisvauhdin. Presidentti kuuluu yliopiston alumneihin, joten Fang saa hankkeelleen rahoituksen lähes varmasti. Alkuvaiheissa kehitystyössä on mukana yliopistolta yli 30 professoria, jotka edustavat eri laitoksia sosiaalitieteistä kaupunkisuunnitteluun, arkkitehtuurista hallintotieteisiin ja sosiologiaan.

”Mukana on myös sähkö- ja mobiiliverkkojen korkeinta osaamista, sillä ne ovat kuin toinen kokonainen infra, joka voi tukea kaupungistumista. Mallia otetaan myös Kiinassa toteutetuista älykkäistä kaupungeista. Ylipäätään tämä akateeminen hanke ylittää eri tieteiden rajat ja yritämme kehittää lähestymistapaa eri alojen asiantuntijoille, jotta he voisivat työskennellä mukana kaupungistumiseen liittyvissä aiheissa”, Fang jatkaa.

Vaikka Fangin ryhmä on työssään vasta aivan alkuvaiheissa, se tutkii yhdyskuntasuunnittelua mahdollisesti tulevaisuudessa mullistavaa teemaa teoreettisesti ja erilaisten menetelmien kautta.

”Tulevaisuudessa esimerkiksi pormestari voisi tarkastella pohtimaansa koulutieinvestointia mallin avulla ja simulointi voi helpottaa päätöksentekoa. Hallituksilla on yhä vähemmän varoja käytössään, joten yhdyskuntamallinnuksen avulla rahat voidaan suunnata mahdollisimman tehokkaasti ja älykkäästi”, Fang toteaa.

Mallinnushanke toteutetaan avoimella koodilla, sillä Fangin mukaan tavoitteena on tehdä pikemminkin Android-tyyppinen ratkaisu kuin suljettu Apple.

”Osallistujien on suostuttava tähän, sillä haluamme avata resurssit julkisiksi. Olemme tietysti valikoivia yhteistyökumppanien kanssa, sillä haluamme, että jokainen tuo mat resurssinsa mukaan. Lopputuloksena voi parhaimmillaan syntyä kokonaisvaltainen maailman malli”, Fang visioi.

Maailman sadan parhaan yliopiston listalla olevan Tsinghuan yliopiston professori Fang on yksi Suomessa Tampereella tällä viikolla järjestettävän CIB World Building Congressin WBC16:n keynote-puhuja.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Yhdyskuntatason mallinnus UIM on tulossa – Kiinasta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat