Kokeile kuukausi maksutta

TS: Yhä useampi kunta tekee kiinteistöinventointeja

Yhä useampi kunta selvittää kiinteistöinventoinnin avulla onko sen alueella luvattomia tai puutteellisin tiedoin rekisteröityjä rakennuksia. Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Yhä useampi kunta selvittää kiinteistöinventoinnin avulla onko sen alueella luvattomia tai puutteellisin tiedoin rekisteröityjä rakennuksia. Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Lehden mukaan esimerkiksi Varsinais-Suomessa Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Vehmaa selvittävät alueellaan olevia rakennuksia.

Kiinteistöinventoinnissa käydään läpi kaikkien kunnan maa-alueella olevien kiiinteistöjen rekisteritiedot ja tarkistetaan niiden paikkansapitävyys. Työ on hidasta, sillä tietoja on kaivettava useista eri lähteistä ja kiinteistöjä on tuhansia. Esimerkiksi Mynämäellä kiinteistöjä on yli 10 000.

Turun Sanomien haastatteleman tarkastusinsinööri Petteri Teräksen mukaan enimmäkseen puutteelliset tiedot koskevat vanhoja asuintaloja tai iäkkäitä maatalousrakennuksia, joihin ei aikoinaan tarvittu rakennuslupaa. Joukossa voi olla myös uudempiakin taloja, joihin on ehkä muutettu keskeneräisinä ja lopulta on unohdettu tilata lopputarkastus.

Lopputarkastuksen unohtaminen voi käydä kalliiksi, sillä lopputarkastuksen määräajan umpeuduttua rakennuslupaa on haettava uudestaan. Silloin esimerkiksi vuonna 2008 rakennettu talo ei täytä nykyisiä energiatehokkuusvaatimuksia ja omistaja voidaan velvoittaa muutostöihin ennen kuin rakennus hyväksytään.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “TS: Yhä useampi kunta tekee kiinteistöinventointeja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat