Kokeile kuukausi maksutta

Kempeleen kuntakeskuksen kehittämiskilpailu ratkesi

”Tiimalasi”-ehdotus on ratkennut Kempeleen kunnan järjestämän suunnittelukilpailun kuntakeskuksen kehittämiseksi.

"Tiimalasi"-ehdotus on ratkennut Kempeleen kunnan järjestämän suunnittelukilpailun kuntakeskuksen kehittämiseksi.

Ehdotuksen on tehnyt työyhteenliittymä Hartela-Forum Oy, Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy ja Liikennesuunnittelu Sito Oy.

Kempele etsi kumppania ideoimaan kuntakeskuksen tulevaa maankäyttöä. Tavoitteena on laajentaa keskustatoimintoja Kempeleentien eteläpuoliselle alueelle. Kuntakeskukseen haluttiin löytää taajamakuvaltaan ja toiminnalliselta idealtaan korkeatasoinen ja liikenteellisesti toteutuskelpoinen suunnitelma, jonka pohjalta asemakaavan muutos ja rakentaminen voidaan toteuttaa.

Hartela-Forumin toimitusjohtaja Markku Taskinen pitää suunnittelun kohteena olevaa aluetta erinomaisena.

”Kempeleen kunnan tavoite nykyaikaisen ja elinvoimaisen kuntakeskuksen suunnittelusta ja toteutuksesta luo jatkossa hyvät edellytykset ja puitteet asumiselle ja liike-elämälle”, Taskinen luonnehtii.

Ehdotuksessa painotetaan ajoneuvoliikenteen hidastamista sekä pyöräilyn ja jalankulun olosuhteiden parantamiseen tähtäävä shared space -periaatetta. Sisäpihojen ympärille muodostuu suurkortteleita, ja ne rakentuvat keskuspuiston ympärille. Mukana on myös rakenteellinen pysäköinti.

Seuraava vaihe on kaavarunkovaihtoehtojen laatiminen Kempeleen kunnan kanssa. Kaavarunkotyö aloitetaan loppuvuoden 2016 aikana, ja se pyritään saamaan valmiiksi kesään 2017 mennessä. Alue ulottuu Kempeleen uudelta asemalta varsinaisen suunnittelualueen eteläpuoliseen puistoon. Tavoitteena on alueen vaiheittainen rakentamisvalmius vuoden 2018 aikana.

Kempeleen kunta ja kilpailuesityksen tehnyt työyhteenliittymä toimivat alueen jatkokehittämisessä yhteistyössä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kempeleen kuntakeskuksen kehittämiskilpailu ratkesi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat