Suomen pisin silta toteutuu

Helsingin kaupunginvaltuusto on 31. elokuuta päättänyt, että Kruunusillat toteutetaan. Hanke sisältää Helsingin keskustan ja Laajasalon välisen raitiotieyhteyden sekä kolmen sillan rakentamisen.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Rakentaminen käynnistyy aikaisintaan syksyllä 2018, jolloin on tavoitteena aloittaa rakentaa Finkensiltaa. Se yhdistää Kalasatamaan kuuluvan Nihdin Korkeasaareen. Hankkeen suurin silta, Kruunuvuorensilta, on vuorossa vasta myöhemmin. 1,2 kilometrin mittainen Kruunuvuorensilta olisi valmistuessaan Suomen pisin silta. Tällä hetkellä tavoite on, että koko kolmen sillan ja 10 raitiotiekilometrin yhteys on käytössä vuonna 2026. Hankkeen kokonaishinta on noin 260 miljoonaa euroa.

Noin kymmenen kilometrin mittainen raitiotieyhteys on suunniteltu Helsingin keskustan, Hakaniemen, Nihdin, Korkeasaaren, Kruunuvuoren ja Yliskylän välille. Raitiotien lisäksi silloille rakennettaisiin pyörätie ja jalankulkuväylä. Sitä voisivat käyttää myös hälytysajoneuvot.

Rakentamisaikana reitin varrella tehdään myös hankkeeseen kuulumattomia rakennustöitä, joita ovat muun muassa Hakaniemen sillan uusiminen ja Laajasalontien mahdollinen muuttaminen niin sanotuksi kaupunkibulevardiksi.

Seuraavaksi kaupunki päättää hankkeen toteutusmallista ja organisaatiosta sekä jatkaa suunnittelutyötä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suomen pisin silta toteutuu”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi