Kokeile kuukausi maksutta

Hemsö osti 35,5 miljoonalla yliopistokiinteistön Vaasasta

Ruotsalainen yhteiskuntakiinteistöihin sijoittava Hemsö on ostanut Academill-yliopistokiinteistön Vaasasta. Kauppahinta oli 35,5 miljoonaa euroa.

Ruotsalainen yhteiskuntakiinteistöihin sijoittava Hemsö on ostanut Academill-yliopistokiinteistön Vaasasta. Kauppahinta oli 35,5 miljoonaa euroa.

Myyjät olivat Åbo Akademin säätiö ja Harry Schaumanin säätiö. Kiinteistön päävuokralainen on Åbo Akademi. Kiinteistön vuokrattava pinta-ala on noin 18500 neliömetriä ja Åbo Akademin vuokrasopimuksen pituus noin 12 vuotta.

Academillissä toimii muun muassa kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunta, jossa koulutetaan ruotsinkielisiä opettajia.

”Suomi on meille tärkeä markkina-alue, ja haluamme kasvattaa liiketoimintaamme koulutussektorilla. Academill on ensimmäinen Suomesta hankkimamme yliopistokiinteistö ja arvokas lisä oppilaitossalkkuumme. Kaikkiaan omistamme nyt Suomessa kolmisenkymmentä opetus- ja hoivakiinteistöä”, Hemsön Suomen maajohtaja Jarkko Leinonen sanoo.

Hemsö toimii Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa. Yhtiön kiinteistökannan kokonaisarvo on noin 2,9 miljardia euroa. Hemsön enemmistöomistaja on Ruotsin valtion eläkerahasto AP3.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hemsö osti 35,5 miljoonalla yliopistokiinteistön Vaasasta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat