Kokeile kuukausi maksutta

Peab rakentaa 138 vuokra-asunnon kokonaisuuden Jyväskylään

Peab urakoi Jyväskylän Vuokra-asunnoille (JVA) 9-kerroksisen asuinkerrostalon Jyväskylän Piippurantaan.

Hankkeen arvonlisäverollinen urakkasumma on noin 15,7 miljoonaa euroa.

”Nyt allekirjoitetulla sopimuksella on merkittävä vaikutus Peabin ensi vuoden tuotantoon. Sillä on myös huomattava työllistävä vaikutus Jyväskylän organisaatiolle”, Peabin aluejohtaja Juha-Pekka Eskola kertoo.

Rakennushanke käsittää 138 asunnon hoiva- ja monisukupolvikiinteistön. Sen asunnoista 56 on ryhmäkodin asuntoja, senioriasuntoja on 40 kappaletta ja muita eri-ikäisten vuokra-asuntoja 42 kappaletta. Lisäksi kiinteistöön tulee 239 neliön päiväkeskustilat. Rakennustyöt ovat käynnistyneet ja asunnot ovat muuttovalmiita maaliskuussa 2018.

”Piippurantaan ollaan luomassa JVA:lle uudenlaista vuokratalokonseptia. Kohde on yhtiöllemme ensimmäinen laatuaan sekä vuokra-asuntokokonaisuutena että toiminnallisena, eri-ikäisiä asukkaita yhdistävänä asumismallina. Se tuo tarjontaamme ensimmäistä kertaa monisukupolvisen vuokra-asumismuodon”, JVA:n toimitusjohtaja Timo Hyttinen sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Peab rakentaa 138 vuokra-asunnon kokonaisuuden Jyväskylään”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat