Kokeile kuukausi maksutta

”Kohtalainen nousukausi”, Hypo arvioi taloustilannetta

Suhdanteista kuuluu nyt myönteisiä uutisia.

Suhdanteista kuuluu nyt myönteisiä uutisia.

”Kuluttajia ei pimeä paina, vaan luottamusluvut kertovat viittaavat vahvasta kasvusta. Tammikuussa tunnelmat kohenivat yhä korkeammalle ja lukemat kertovat hurjasta nousukaudesta. Nyt Suomen talouden lisäksi paranivat oman talouden näkymät”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi.

”Samalla julkaistut yritysten luottamusluvut kertovat myös kasvusta, mutta maltillisesta sellaisesta. Teollisuus, rakentaminen ja palvelut ovat ensimmäisen kerran kaikki plussalla luottamusmittauksessa sitten vuoden 2011. Nousukauden sijaan kannattaa kuitenkin puhua kohtalaisesta kasvukaudesta”, Brotherus toteaa.

Tilastokeskus kertoi kuluttajien luottamusindikaattorin nousseen tammikuussa saldolukuun 21,0 kun se joulukuussa sai arvon 19,5. Pitkän ajan keskiarvo on 11,8. Samalla julkistettiin tiedot asuntojen hinnoista joulukuulta ja koko vuodelta 2016. Vuonna 2016 asuntojen hinnat nousivat 0,9 prosenttia, kun pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 2,1 prosenttia ja muualla Suomessa laskivat 0,1 prosenttia.

”Viime vuonna virinneen talouskasvun, lujan luottamuksen ja toipuvan työllisyyden myötä myös asuntomarkkinat nousevat. Viime vuonna kasvu keskittyi odotetusti pääkaupunkiseudulle ja suurimpiin kaupunkeihin. Tänä vuonna nousu jatkuu ja leviää kasvu- ja maakuntakeskuksiin”, Brotherus arvioi.

”Muuttotappioalueet hakevat yhä pohjaa. Kasvua tuovan kaupungistumisen turvaaminen tarvitsee tuekseen rohkeaa rakentamista. Suomen talouden kannalta tärkeitä päätöksiä tehdään eduskunnan ohella kuntien valtuustoissa. Kevään kuntavaaleissa päätetään kaavoituksen, asuntomarkkinoiden ja elinvoiman suunnasta paikallisesti. Tavallista tärkeämmät vaalit”, Brotherus toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “”Kohtalainen nousukausi”, Hypo arvioi taloustilannetta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat