Talous Mikko Kortelainen Yksi kommentti

Koneen hissitoimitukset myöhässä 700 asiakkaalta Suomessa ja muualla Euroopassa

Koneen hissitoimitukset ovat myöhässä yhteensä noin 700 asiakkaalta Suomessa ja muualla Euroopassa.

 

Soimun hallituksen puheenjohtaja Eero Mustosta harmittaa, ettei Kone pysty toimittamaan hissejä sovitusti.

Joensuussa toimivan Rakennusliike Soimun vastaava mestari sai Koneelta kirjeen, jossa kerrottiin, että hissiasennus ei valmistu sovitusti. Kirjeessä todetaan, että materiaalitoimittajasta johtuen Koneen hissitoimituksissa on tällä hetkellä noin kolmen viikon viive.

Kysymyksessä on Asunto oy Joensuun Joonaksenkulman työmaa.

”Ongelmaa ratkotaan parhaillaan. Tarkkaa aikaa valmistumiselle emme pysty vielä kertomaan, mutta tiedämme asian tärkeyden teille. Pidämme teidät ajan tasalla ja informoimme asian etenemisestä heti, kun tiedämme enemmän”, Kone Hissien kirjeessä todetaan.

Soimun hallituksen puheenjohtaja Eero Mustonen on harmissaan koneen menettelystä.

”Ottaa pattiin, ei tuollaisia kirjeitä pitäisi tulla”, Mustonen sanoo.

Vastaavaa hissitoimituksen myöhästymistä ei ole rakennusliikkeelle tapahtunut sen 27 vuoden historian aikana.

Myöhästymisestä kertova kirje on päivätty 28.2.2017. Mustosen mukaan hissiasennusten piti alkaa jo 13. maaliskuuta alkavalla viikolla.

Noin 700 asiakkaan toimitukset myöhässä

Koneen hissien myöhästyminen ei ole pelkästään joensuulaisen asuntotyömaan ongelma.

Kone Hissit oy:n tuotantojohtaja Olli-Pekka Varis kertoo, että hissiasennusten myöhästyminen johtuu yhden globaalin  materiaalitoimittajan toimitusvaikeuksista. Materiaalitoimittaja muutti tuotannon ohjausjärjestelmäänsä ja toimitusprosessiaan, mutta muutokset eivät sujuneet suunnitellusti. Siksi materiaalitoimittaja ei ole pystynyt toimittamaan osia suunnitellusti.

Varis vastaa Koneen Suomen ja Baltian hissitoimituksista

Variksen mukaan myöhästymisen alkoivat helmikuussa. ”Ongelma koskee noin 700 asiakasta Euroopassa, näin ollen se ei valitettavasti rajoitu pelkästään Suomeen”, hän sanoo.

Hänen mukaansa Suomessa myöhästymiset koskevat hissitoimituksia, joiden asennukset piti alkaa helmi-maaliskuussa.

”Ongelma ollaan korjaamassa”

Variksen mukaan ongelmaa ollaan nyt korjaamassa.

”Ongelmien juurisyyt on löydetty. Nyt keskitymme siihensiihen, että aikataulujen myöhästymiset otetaan kiinni sekä materiaalitoimittajan päässä että myös meidän tekemissä asennuksissa. Se on erityisesti nyt helmi-maaliskuuta koskeva puristus ja pyrimme minimoimaan toimitusviiveistä asiakkaille koituvat haitat”, Varis sanoo.

”Myöhästymiset ovat sinänsä valitettava asia. Ei tällaista harjoitusta olisi tarvittu hiihtolomaviikoille. Pahoittelemme viiveen mahdollisesti aiheuttamaa vaivaa asiakkaillemme”, Varis lisää.

Tuotannon työnjohtaja Matti Toura Koneelta kertoo, että alihankkijan myöhässä olevat toimitukset koskevat hissin korin kehyksiä, joita tarvitaan työmaalla heti toisena asennuspäivänä. Siksi asennuksia ei kannata aloittaa ilman näitä osia.

Myöhässä olevat toimitukset koskevat myös hissien ovikoneistoja.

Soimun Mustonen arvioi, että hissiasennuksen kolmen viikon myöhästyminen ei lykkää rakennuskohteen valmistumista ihan kolmea viikkoa.

Kohteen kaikkiin asuintaloihin on tilattu hissit Koneelta.

Muokattu 10.3.2017 täsmentämällä, että vastaavaa hissitoimituksen myöhästymistä ei ole rakennusliikkeelle tapahtunut sen 27 vuoden historian aikana.

Keskustelu artikkelista: 1 kommentti

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia