Kokeile kuukausi maksutta

Välittäjät odottavat asuntojen myyntiaikojen lyhenevän – tuoreen barometrin mukaan myynti vilkastumassa

Asuntokaupan ammattilaisten odotukset asuntojen lyhenevistä myyntiajoista ovat vahvistuneet, kertoo tuore kiinteistönvälittäjille tehty kysely.

Vilkas rakentaminen ei ole poistanut pulaa pienistä asunnoista.

Näin on tapahtunut kaikkialla Suomessa kaikenkokoisten asuntojen suhteen. Erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä muissa kasvukeskuksissa löytyy runsaasti jopa yli viikon myyntiaikojen lyhenemistä ennakoivia.

Myös kauppamäärien kasvua odottavien märää on kasvanut. Edellisessä kyselyssä viime syksynä yli kymmenen prosentin kauppamäärän kasvua odottivat vain yksittäiset välittäjät. Nyt heitä löytyy kaikkialta Suomessa kaikissa asuntotyypeissä.

Barometriä teettää puolivuosittain kiinteistönvälitysketju Kiinteistömaailma. Tämänkertaiseen barometriin vastasi maaliskuussa 414 asuntokaupan ammattilaista.

Odotuksia nopeammasta kaupankäynnistä tukee Kiinteistömaailman mukaan asuntokaupan vilkastunut alkuvuosi.

Kiinteistömaailman tekemien asuntokauppojen määrä kasvoi tammi–maaliskuussa koko maassa noin kymmenen prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Pääkaupunkiseudulla kasvu oli tätä nopeampaa.

Pääkaupunkiseudulla vahvinta kasvu oli Espoossa, jossa yhtiön kauppamäärä kasvoi alkuvuonna yli viidenneksen.

”Keskimääräinen myyntiaika on tällä hetkellä koko maassa on noin kolme kuukautta, pääkaupunkiseudulla kaksi”, Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen sanoo.

Yksiöistä pulaa kasvukeskuksissa

Kaikkein pienimmistä asunnoista on pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa edelleen pula, kertoo barometri.

Tämän kyselyn perusteella ei uudisrakentamisen vauhdittuminen siis näy vielä juurikaan välittäjien työssä. Yli 80 prosenttia välittäjistä pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa kuvailee yhä, että pienimmistä asunnoista on ”suoranainen pula”.

Yksiöitä kysytään edelleen kaikkein eniten. Yli 80 prosenttia välittäjistä pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa sanoo yksiöitä olevan liian vähän. Kaksioissa tilanne on parempi, mutta kuusi kymmenestä välittäjästä luonnehtii niistäkin olevan pulaa.

Hintojen nousupaineet kohdistuvat barometrin mukaan edelleen ennen muuta pieniin asuntoihin pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa.

Kiinteistömaailma on 1990 perustettu valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee lähes 700 asuntokaupan ammattilaista. Brändin omistaa Danske Bank. Asuntomyymälät ovat itsenäisten franchising-yrittäjien omistamia osakeyhtiöitä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Välittäjät odottavat asuntojen myyntiaikojen lyhenevän – tuoreen barometrin mukaan myynti vilkastumassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat