Kiinteistöt Talous Rakennuslehti Ei kommentteja

Ruotsin valtion eläkerahasto sijoitti kiinteistöihin Suomessa

Keskinäisen Työeläkevakuutusyhtiö Elon, Ruotsin valtion eläkerahasto Första AP-fondenin (AP1) ja Trevian Asset Management oy:n yhteisyritys Agore Kiinteistöt ky on aloittanut toimintansa.

Agore on 31. toukokuuta ostanut Elolta kymmenen liikekiinteistön salkun, jonka arvo on noin 160 miljoonaa euroa. Kiinteistöt sijaitsevat kahdeksassa suomalaisessa kaupungissa, muun muassa Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Salkun yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on yli 100000 neliömetriä.

Agore Kiinteistöt sijoittaa pääasiassa Helsingin ulkopuolelle muihin Suomen suurimpiin kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Yhtiö tulee keskittymään erityisesti kaupunkien ydinkeskustoissa sijaitseviin liike- ja toimistokiinteistöihin.

Yhtiöllä on merkittävät resurssit lisäsijoituksia varten, ja se etsii aktiivisesti uusia sijoituskohteita. Nykyiset sijoitussitoumukset mahdollistavat salkun kasvattamisen yli 400 miljoonan euron kokoiseksi.

Trevian vastaa yhteisyrityksen operatiivisen toiminnan johtamisesta ja sijoituskohteiden etsimisestä.

Första AP-fonden on yksi viidestä AP-rahastosta, jotka muodostavat noin 14 prosenttia Ruotsin kansallisesta työeläkejärjestelmästä.

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia