Arkkitehtuuri Auri Häkkinen 9 kommenttia

Länsimetron arkkitehtuuri tuo nostetta matkustajien arkeen

Rakennuslehti arvioi jo valmiit metroasemat: identiteetiltään erilaiset asemat edustavat kolmannen sukupolven metroarkkitehtuuria.

Urheilupuiston metroasema. Kuva: Liisa Takala

Länsimetron asemilla näkyy muutos suhtautumisessa joukkoliikenteeseen. Arkkitehtuuri on saanut selkeän roolin matkustajien arjessa. Suurin osa asemista jättää mieleen positiivisen jäljen paikasta.

Rakennuslehti arvioi länsimetron arkkitehtuurin elokuun puolivälissä.

Näillä 2010-luvun asemilla korostuu yksilöllisyys ja paikan henki. Yksilöllisyys onkin ollut rakennuttajan asettama selkeä suunnittelutavoite, mutta teknisesti ja toiminnallisesti asemat ovat samanlaisia.

Yksilöllisyys etusijalla

Metrojärjestelmän asettamat vaatimukset näkyvät jokaisella asemalla, mutta ne eivät hallitse visuaalista ympäristöä, kuten metron ensimmäisen rakennusvaiheen asemilla.

Uudet asemat ovat vähintään kahden sukupolven päässä Sörnäisten, Hakaniemen ja Rautatientorin asemista.

Kampin, Yliopiston (entinen Kaisaniemi) ja Ruoholahden asemien arkkitehtuuri edustaa jo ensimmäisen sukupolven metroarkkitehtuuria. Idän suunnan viimeisimpinä toteutetut Vuosaaren, Rastilan ja Puotilan asemat ovat toisen sukupolven metroasemia.

Länsimetrolla on kahdeksan yksilöllistä asemaa: Lauttasaari, Koivusaari, Keilaniemi, Aalto-yliopisto, Tapiola, Urheilupuisto, Niittykumpu ja Matinkylä.

Laituritasojen katot erottavat asemat toisistaan. Laiturien seinärakenteissa on varauduttu automaatiometron väliseinien ja ovien rakentamiseen, ja sen vuoksi niillä ei ole näkyvää roolia, kuten katoilla. Lasilla on myös merkittävä rooli jokaisen aseman arkkitehtuurissa. Monen aseman liukuportaita pitkin maan tasolle tultaessa avautuu näkymä ympäristöön.

Kampushenkeä

Sisätiloiltaan vaikuttavin on Aalto-yliopiston asema Otaniemessä. Se on selkeästi kampushenkinen, ja sidos paikkaan on vahvasti läsnä.

Taitteinen ja patinoitunut corten-teräksinen alakatto tuo mielleyhtymiä punatiilisiin yliopistorakennuksiin. Lippuhallin ikkunasta aukeaa näkymä suojellulle lehmuskujalle.

Aalto-Yliopisto, Otaniemi. Kuva Liisa Takala.

Lippuhalli houkuttelee jäämään. Tila pysäyttää, vaikka materiaalimaailma jatkaa liikettä tilassa. Tästä lippuhallista ei ole kiire pois, kuten vanhemmilta metroasemilta.

”Asema on teoksellinen ja kokonaisvaltainen. Se kohtaa viereen rakentuvan Väreen, Aalto-yliopiston pääkampuksen osan, ronskilla tavalla. Erityinen idea oli puukujan näyttäminen laituritasolle saakka. Alakatto on aseman eri tasoja yhdistävä tekijä, se johdattaa maan alle ja toiseen sisäänkäyntiin”, rakennuksen pääsuunnittelija, arkkitehti Juho Grönholm Arkkitehtitoimisto ALA oy:stä kertoo.

Arkkitehti Esa Piironen on ollut ALAn kanssa suunnittelemassa Otaniemen ja Keilaniemen asemia.

Grönholm kertoo, että aseman maanpäälliset osat on irrotettu metromaailmasta ja suunniteltu osaksi kaupunkikuvaa sitä täydentämään.

ALAn suunnittelijat pitävät myös Keilaniemen asemaa kampusasemana, vaikka se on teemoitettu toisin kuin Aalto-yliopiston asema.

”Keilaniemen ja Otaniemen asemat ovat samalla tavalla pari kuin pariston plus- ja miinusnavat. Keilaniemi on kiiltävä ja sliipattu. Otaniemi on mattapintainen ja rouhea. Lähestyimme teemoittelua aika suoraviivaisesti. Tunnelma maan uumenissa kertoo, mitä on maan päällä.”

Liukuportaita ylös tullessaan kummallakin asemalla näkee millaiseen kaupunkiympäristöön saapuu. Keilaniemessä näkyy Fortumin torni.

Keilaniemi. Kuva Liisa Takala

Keilaniemen asemaa hallitsevat kylmät värit. Maan tason voimakas sininen muuttuu laituritason alakattokaistaleissa valkoiseksi. Laituritason mustan alakaton led-valoista tehty taideteos viestii maan päällä olevista digiajan yhtiöistä. Valotaideteoksen voi nähdä myös makaavana pilvenpiirtäjänä. Niiden vastapariksi tulevat sisäänkäyntien viereen nousevat pilvenpiirtäjät.

Lohkomaisten sisäänkäyntirakennusten ilme muuttuu nykyisestä, kun Kehä I:n kansi valmistuu ja rakennusten katot jäävät kannen päälle rakennettavan puiston tasolle.

Sisarasemat

”Lauttasaaren ja Koivusaaren asemat muistuttavat toisiaan, ne ovat sisaruksia keskenään. Lauttasaaressa teemana on lumi ja jää, Koivusaaressa vesi ja meri. Molemmilla asemilla on pitkissä liukuportaissa taustavalaistu lasiseinä. Lauttasaaressa lasiseinässä on pakkautuneen jään kuvio, Koivusaaressa meri. Yhdistävänä tekijänä on laiturin yönsiniseksi maalattu holvirakenne. Lauttasaaren asemalla on valotaideteos”, kertoo näiden asemien pääsuunnittelija Jutta Haarti-Katajainen Arkkitehdit Helin & Co oy:stä.

Lauttasaari. Kuva Liisa Takala.

Lauttasaaren aseman toinen sisäänkäynti on Gyldenintiellä ja toinen Lauttasaaren uuden kauppakeskuksen kupeessa tontilla, jolla oli hyvin vähän vaihtoehtoja sisäänkäynnin muodolle. Pyöreän sisäänkäynnin kantavana rakenteena oleva sienipilari muistuttaa läheltä purettua vesitornia.

”Aseman ja sen sisäänkäyntien suunnittelu on ollut rakennusmassan noppapeliä, jotta kaikki on saatu sopimaan ahtaalle tontille. Materiaalisävyt on sovitettu lauttasaarelaiseen 1950-luvun värimaailmaan.”

Koivusaaren teema näkyy sekä ulkoarkkitehtuurissa että asemalaiturilla. Asema on kaksikerroksinen, sillä toiseen kerrokseen tulee uloskäynti metroaseman viereen rakennettavalle kadulle.

”Aseman katon muoto on samankaltainen kuin ylösalaisin käännetyssä veneessä. Katto on aseman viides julkisivu”, suunnittelija kuvaa.

Koivusaari. Kuva Liisa Takala.

Asemalaiturin seinät ja katto on verhottu valaan hetulan muotoisilla elementeillä, joilla on esteettisyyden lisäksi akustinen tehtävä. Katto on joka suuntaan epäsymmetrinen. Kattoon on suunniteltu vielä toteuttamaton merta kuvastava taideteos. Lattia on kiiltäväksi hiottua mosaiikkibetonia.

Koivusaaren metroaseman porras on Suomen pisin. Se on ainoa meren alla oleva suomalainen metroasema. Koivusaaren toinen sisäänkäynti on maanpintaan asti lähes valmiiksi tehty. Se avautuu, kun Koivusaaren rakentaminen edistyy.

Valkoinen Tapiola

”Metroaseman väri on Tapiolalle leimallinen valkoinen. Suunnittelun selkeäksi teemaksi tulivat kattomuodot. Akustiset kupuelementit ovat muistuma ja vihje maanpäällisestä Tapiolasta, asuintalojen taskumattimuodosta”, pääsuunnittelija Teemu Palo Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka oy:stä kertoo.

Tapiola. Kuva Liisa Takala.

Kaksikerroksisella asemalla olisi ollut ilman akustisia elementtejä katedraalikaiun vaara. Akustisten puolipallomaisten elementtien sisällä on myös sprinklerit ja kaiuttimet.

”Tavoitteena oli valaista asemalaituri siten, että siellä saa marraskuussa valoa enemmän kuin ulkona.”

Tapiolan metroasema liittyy kiinteästi yläpuolella olevaan kauppakeskukseen ja bussiterminaaliin. Aseman itä- ja länsipäätä yhdistää toisiinsa aseman toisessa kerroksessa oleva sivukäytävä. Vaihtoehtoisesti voi siirtyä päästä toiseen maanalaista käyttävää pitkin. Hissiaulasta on näkymät laiturille.

”Suunnittelun tavoitteena on ollut luoda sellainen ainutkertainen kokemus, ettei päällimmäisenä tunteena ole oleminen vain metroasemalla. Kaiken rakentamisen pitäisi jättää positiivinen jälki aikaan, paikkaan ja mieleen.”

Matinkylässä harsomaista

”Laiturien alakatot ja laituriseinät ovat ratkaisevassa asemassa yksilöllisyyden luomisessa”, toteaa Urheilupuiston, Niittykummun ja Matinkylän asemien pääsuunnittelija Pekka Leskelä Arkkitehtitoimisto HKP oy:stä.

Matinkylä. Kuva Liisa Takala

Hän pitää Matinkylää näistä kolmesta tärkeimpänä asemana suuren matkustajamäärän ja liityntäliikenteen keskuksen vuoksi.

Koko asemalaituria hallitsee kahteen suuntaan kaartuva valkoinen alakatto. Alumiinilevyistä tehty alakatto on harsomaisen kepeä. Liukuportaissa on valaistut lasiseinät.

Niittykummun asema sai rahoituspäätöksen muita asemia myöhemmin. Alun perin oli vain asemavaraus.

Niittykummussa värit

”Niittykummussa ei asemalle ollut kaupunkikuvallista lähtökohtaa, sillä autokaupan hallitsema alue on saamassa uuden kaupunkikuvallisen ilmeen uuden rakentamisen myötä. Teemaksi nousi taide. Mari Rantanen valittiin aseman taiteilijaksi, ja hän suunnitteli yhdessä arkkitehdin kanssa teoksen, joka on samalla seinäverhous ja osa tilan akustointia”, Leskelä kertoo.

Niittykumpu. Kuva Liisa Takala.

Aseman liukuportaiden ikkuna-aukkoista voi kurkistaa taideteosta. Laiturin yläpuolella on jätetty kalliota näkyviin. Asema on osa liikekeskusta.

Urheilupuiston maamerkki

Urheilupuistossa on selkeästi erillinen sisääntulorakennus. Vinossa rakennuksessa on viherkatto ja sen jatkeena istuskeluportaat.

”Rakennuksesta tehtiin maamerkki alueelle. Haimme nuorekkuutta ja dynaamisuutta. Vinous johtuu liukuportaiden nousukulmasta”, Leskelä sanoo.

Asemalaiturilla on pilaristo, sillä asema ei ole kallioasema. Sen liukuportaista tulee luonnonvaloa laiturille saakka. Ylöstuloportaiden yläpuolella olevassa lasiseinässä on häikäisyä estäviä elementtejä.

Urheilupuisto. Kuva Liisa Takala.

Keskustelu artikkelista: 9 kommenttia

  • Kuvat kertoisivat enemmän kuin tuhat sanaa

    Vastaa
  • Ei tarvitse enää hintaylitystä ihmetellä, mutta kaupungeillahan rahaa rittää.

    Vastaa
  • Ylihienoa, ylilaatua, ylihintaista. Useimmat asemat järjetöntä tuhlausta. Miettikää nyt vähän, metron sisäänkäynti on arkinen reikä maan alle, ja näistä asemista on vedätetty miljoonien veistoksellisia käsitöitä.

    Vastaa
    • Ensimmäisen ja toisen sukupolven asemat ovatkin sinulle varmaan harmaina ja tylsinä oikein mieleen? Minä kannatan arjen piristämistä hyvillä materiaaleilla, hyvällä valaistuksella, väreillä ja taiteella. Vaikka se maksaakin vähän enemmän

      Vastaa
  • Tarvitsee taskut täyttää kivillä ennen kuin astuu uusiin metroasemiin.

    Vastaa
  • Hienoja asemia, mutta näitä lyhyitä asemia tullaan kiroamaan jo ensi vuosikymmenellä.

    Niin ja olisihan sekin hienoa, että metroasemalta maantasolle noustessa vastassa olisi edes jokseenkin käveltävää, kaupunkimaista ympäristöä, eikä sellaista sekasikiötä ja tyhjää monotonista seinää, mitä Espoo on asemien ympärille päättänyt kaavoittaa ja rakentaa.

    Vastaa
  • Älkää aina valittako, lähtökohtaisesti ei kaikkia kuitenkaan voi miellyttää, eikä jatkuviin kompromisseihin ole mitään syytäkään. Tuolloin ainakaan lopputulos ei palvele ketään.

    Vastaa
  • Julkinen rakentaminen tulisi saada aisoihin. Nyt ylihintaista vero euroilla mässäilyä. Parempaa huolenpitoa yhteisistä varoista.

    Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia