Pääministeri asetti työryhmän etsimään ratkaisuja julkisten rakennusten sisäilmaongelmiin

Pääministeri Juha Sipilä on asettanut hankeryhmän valmistelemaan Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelmaa.

Tavoitteena on julkisiin tiloihin liittyvän terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Rakennuslehti kirjoitti ohjelman valmistelusta Juha Sipilän ja Kimmo Tiilikaisen haastattelussa kesäkuussa.

Laadittavalla toimenpideohjelmalla vahvistetaan kestäviä ja terveellisiä rakentamis- ja ylläpitokäytäntöjä sekä ennaltaehkäistään sisäilmaongelmia. Siihen kirjataan käytännön toimia muutosten aikaansaamiseksi tilojen sisäilmaongelmien kysymyksiin jo tällä hallituskaudella. Ohjelmalla haetaan uusia, innovatiivisia ja kestäviä toimintatapoja, jotka näkyvät rakenteellisena muutoksena alalla.

Toimenpideohjelman tulee sisältää tarkemmat tiedot julkisen rakennuskannan tervehdyttämiseen liittyvistä toimista, aikatauluista ja vastuutahoista. Työssä käytetään hyväksi tähän mennessä tehtyjä selvityksiä, saatuja kokemuksia ja vireillä olevaa työtä.

Ohjelman valmistelussa kuullaan laajasti eri osapuolia ja sen etenemistä käsitellään hallituksen strategiaistunnossa. Toimenpideohjelma annetaan syysistuntokaudella eduskunnalle pääministerin ilmoituksella.

Hankeryhmän puheenjohtajana toimii asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja varapuheenjohtajana erityisavustaja Markus Lahtinen valtioneuvoston kansliasta. Hankejohtajana toimii hallitusneuvos Marika Paavilainen valtioneuvoston kansliasta.

Toimenpideohjelma valmistellaan syyskaudella 2017. Hankeryhmän toimikausi päättyy 28.2.2018.

Työryhmän muut jäsenet:

Erityisavustaja Tea Usvasuo, ympäristöministeriö

Ylijohtaja Helena Säteri, ympäristöministeriö

Yli-insinööri Katja Outinen, ympäristöministeriö

Johtaja Jari Keinänen, sosiaali- ja terveysministeriö

Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola, sosiaali- ja terveysministeriö

Neuvotteleva virkamies Taina Kulmala, valtioneuvoston kanslia.

Keskustelu artikkelista: 5 kommenttia

  • Näillä työryhmän jäsenillkö on pääministerin mielestä paras osaaminen rakentamisen ja sisäilmaston alalta!

    Vastaa
  • Vastaavalla kokemuksella oleva ryhmä rakennukset on joskus, joten ….

    Vastaa
  • Jos julkisessa rakennuksessa on koneellinen ilmanvaihto, ei sitä saa sammuttaa yöksi ja viikonlopuiksi, kuten nyt järjestään tehdään.

    Vastaa
  • Kuinka monella työryhmän jäsenistä on vaativan tai poikkeuksellisen vaativan luokan korjausrakentamisen suunnittelijan pätevyys tai sitten vaihtoehtoisesti sisäilma-asiantuntijan koulutus? Tuolla ryhmällä ei asiat kummene. Lienee taas tulossa esitys että ilmanvaihdolla parannetaan rakenteissa olevat ongelmat.

    Vastaa
    • Tuskin ryhmä asioita vain keskenään pähkäillen ratkoo. Työryhmiin nimitettävien jäsenten lista ei tarkoita, että he olisivat ainoita, jotka asioita valmistelevat. Tuo nimitetty ryhmä on muodostettu virkamiesjohdosta. Ryhmä varmaan aluksi arvioi, millaisia resursseja ja tietoja se tarvitsee, ja hankkii sitten työryhmälle tarvittavan osaamisen joko ministeriöiden sisältä tai vaikka konsulttityötä tilaten. Kun ryhmä on pääministerin asettama, ja hankeryhmän johtoon on asetettu ministeri, ryhmällä lienee halutessaan mandaatti saada niin laajat asiantuntijaresurssit työryhmän käyttöön kuin se kokee tarvitsevansa. Varsinaisista päätöksistä ja suosituksista vastaavat kuitenkin vain ryhmän jäsenet. Ryhmän jäsenillä ei liene kokemusta vaativan korjausrakentamisen suunnittelusta, mutta lainvalmistelun tuntemusta ryhmästä löytyy sitäkin enemmän. Sitä tarvitaan, jos halutaan työryhmän työn tuloksena lähtevän liikkelle lainvalmistelua edes joidenkin asioiden muuttamiseksi.

      Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia