Vuosikymmeniä vanha Töölön kisahalli täytyy edelleen helsinkiläisistä urheilijoista. Kuvituskuva. Kuva: Rio Gandara / HS

Liikuntapaikkarakentamisen suuryritys osti suomalaisyhtiön

Urheilu- ja liikuntapaikkojen suureksi pohjoismaiseksi toimittajaksi kasvanut Unisport on ostanut sisäliikuntakohteiden lattioihin ja päällysteisiin erikoistuneen suomalaisyhtiön.

Kirjoittaja(t) Johanna Aatsalo

Urheilulattiat-Indoors oy siirtyy osakekaupan myötä osaksi Unisport-konsernia. Kauppa vahvistaa Unisportin asemaa varsinkin sisäliikuntakohteissa Suomessa.

Omistusmuutoksen jälkeen Urheilulattiat-Indoors jatkaa liiketoimintaansa suunnitelmien mukaisesti.

Urheilulattiat-Indoorsin toimitusjohtaja Juhana Pernaa jatkaa yhtiön toimitusjohtajana. Pernaa toimii jatkossa myös Unisport Suomen sisäliikuntaprojektien myyntijohtajana.

”Kokoamme Unisport-konserniin urheilu- ja liikuntapaikkarakentamisen johtavia toimijoita. Niiden vahvat tuotemerkit näkyvät edelleen, sillä asiakkaamme arvostavat niitä”, Unisport-konsernin toimitusjohtaja Mikko Kilpeläinen sanoo.

Unisport-konserni sai alkunsa Unisport-Saltex oy:n ja Kerko Group oy:n yhdistyessä vuonna 2016. Konsernin yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2016 oli noin 130 miljoonaa euroa.

Yhtiöllä on noin 300 työntekijää, 23 toimipistettä ja neljä tuotantoyksikköä kahdeksassa maassa. Pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Unisportin tytäryhtiöt Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Britanniassa, Latviassa, Puolassa ja Alankomaissa.

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Liikuntapaikkarakentamisen suuryritys osti suomalaisyhtiön”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi