Kokeile kuukausi maksutta

Renta vahvistaa työmaapalveluitaan ostamalla Suomen Työmaapalvelut

Renta -konserniin kuuluva Renta Yhtiöt on ostanut Suomen Työmaapalveluiden koko osakekannan.

Renta -konserniin kuuluva Renta Yhtiöt on ostanut Suomen Työmaapalveluiden koko osakekannan.

Tiedotteen mukaan yhtiön omistivat viisi yhtiön avainhenkilöä, jotka myivät osuutensa kokonaisuudessaan. Osakkeiden omistus- ja hallintaoikeus siirtyivät kaupan allekirjoituksen yhteydessä. Suomen Työmaapalvelut oy on jatkossa osa Renta Group -konsernia.

Vuonna 2013 perustettu Suomen Työmaapalvelut toimittaa työmaapalveluita Etelä-Suomessa. Yhtiön palveluihin kuuluvat työmaasähköistykseen, olosuhteiden hallintaan ja työmaatiloihin liittyvät suunnittelu-, asennus- ja asiantuntijapalvelut.

”Yrityskaupan myötä vahvistamme osaamistamme kokonaisvaltaisena työmaapalveluiden tarjoajana Etelä-Suomessa. Työmaapalveluiden kysyntä on lisääntynyt jatkuvasti ja tämän kaupan myötä pystymme palvelemaan asiakkaitamme laajemmin”, Renta Group oy:n toimitusjohtaja Kari Aulasmaa kertoo.

Suomen Työmaapalvelut jatkaa toimintaansa normaalisti omana liiketoimintayhtiönä Renta Telineiden ja Rentan rinnalla osana Renta Group -konsernia.

Antero Anttila jatkaa Suomen Työmaapalveluiden toimitusjohtajana. Osakekauppa ei vaikuta yhtiön toimintaan, eikä yhtiön 28 työntekijän asemaan.

”Kaupan myötä pystymme kehittämään työmaapalveluitamme monipuolisesti. Samalla luomme perustan liiketoiminnan laajentamiselle valtakunnallisesti. Sovimme erinomaisesti Rentan ajatusmaailmaan, jossa ketterä ja kehittyvä organisaatio sekä asiakaskeskeisyys ovat toimintamme kulmakiviä”, Suomen Työmaapalveluiden toimitusjohtaja Antero Anttila kertoo.

Osapuolet ovat sopineet, etteivät julkaise kauppahintaa tai muita kauppaan liittyviä yksityiskohtia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Renta vahvistaa työmaapalveluitaan ostamalla Suomen Työmaapalvelut”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat