Ruotsalaisyhtiö rakentaa kaksi aurinkopuistoa Suomeen – uusia hankkeita valmisteilla
Puistot on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuoden keväällä.
Ruotsalainen Rabbalshede Kraft vahvistaa läsnäoloaan Suomessa kahdella suurella aurinkopuistolla. Lamminnevan ja Isonevan rakentaminen on yhtiön mukaan paitsi seuraava askel sen pitkäjänteisessä panostuksessa Suomen markkinoihin myös tärkeä virstanpylväs, koska ne ovat yhtiön ensimmäiset rakentamat aurinkopuistot.
Puistojen arvioitu yhteenlaskettu vuosituotanto on noin 98 gigawattituntia. Yhtiön mukaan ne lisäävät merkittävästi uusiutuvan sähkön tuotantoa ja muodostavat tärkeän osan yhtiön Suomen portfoliota. Samalla uusia hankkeita on jo valmisteilla.
Suomen sähkön tarpeen odotetaan kasvavan voimakkaasti tulevina vuosina. Yhteiskunnan ja teollisuuden sähköistyminen sekä muun muassa uusien datakeskusten rakentaminen kasvattavat uuden ja kilpailukykyisen sähköntuotannon kysyntää.
”Suomella on erinomaiset edellytykset uusiutuvan energian tuotannolle, ja Suomi on Rabbalshede Kraftille tärkeä markkina. Lamminnevan ja Isonevan myötä otamme nyt suuren askeleen Suomen toiminnoissamme ja laajennamme samalla omaa energiantuotantoamme teollisen mittakaavan aurinkovoimalla. Nämä ovat meille kaksi tärkeää hanketta Suomen markkinoilla, mutta eivät varmasti viimeiset”, Rabbalshede Kraftin toimitusjohtaja Peter Wesslau sanoo.
Lue lisää: Neova sai rakennusluvat ensimmäisille aurinkovoimahankkeilleen
Molemmat aurinkopuistot rakennetaan entisille turvetuotantoalueille. Hankkeiden ansiosta muuhun käyttöön heikosti soveltuvat maa-alueet saavat uuden, pitkäaikaisen käyttötarkoituksen ja voivat samalla edistää Suomen energiasiirtymää.
Lamminneva rakennetaan Lappajärvelle Etelä-Pohjanmaalle ja Isoneva Suonenjoelle Pohjois-Savoon. Puistot on tarkoitus ottaa käyttöön keväällä 2027.
Rabbalshede Kraft kehittää Suomessa aurinko-, tuuli- ja hybridienergiahankkeita. Yhtiön tavoitteena on rakentaa maahan merkittävä uusiutuvan energiantuotannon portfolio.
Hankkeet edistävät myös EU:n uusiutuvan energian tavoitteita, ja niille on myönnetty 9,1 miljoonaa euroa EU uusiutuvan energian RENEWFM-rahoitusmekanismin kautta. Tuki myönnettiin kilpailullisessa menettelyssä, ja se on osoitus hankkeiden laadusta ja kilpailukyvystä.
Lamminneva ja Isoneva kuuluvat hankesalkkuun, jonka omistavat yhdessä Rabbalshede Kraft ja Neova. Hankkeet on kehittänyt Neova, ja Rabbalshede Kraft otti ne kokonaan omistukseensa sijoituspäätöksen yhteydessä.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Ruotsalaisyhtiö rakentaa kaksi aurinkopuistoa Suomeen – uusia hankkeita valmisteilla”