Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuslupien kuutiomäärä laski selvästi loppuvuonna

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2017 loka-joulukuussa 8,6 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 17 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin.

Kuva: Anne Kurki

Asuinrakentaminen kasvoi viimeisellä neljänneksellä 11,7 prosenttia, samaan aikaan muu kuin asuinrakentaminen väheni 28,1 prosenttia.

Koko vuoden 2017 aikana rakennuslupia myönnettiin tilavuudella mitattuna noin puoli prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Asuinrakentaminen kasvoi edelleen

Loka-joulukuussa asuinrakennuksille myönnettiin rakennuslupia 3,3 miljoonalle kuutiometrille. Määrä oli 11,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua piti yllä asuinkerrostaloille myönnetyt rakennusluvat, joista noin puolet myönnettiin pääkaupunkiseudulle.

Rakennuslupia myönnettiin loka-joulukuussa kaikkiaan 11 235 asunnolle, kasvua oli 19,0 prosenttia vuodentakaisesta vastaavasta ajanjaksosta.

Vuonna 2017 asunnoille myönnettyjen rakennuslupien määrä oli suurin nykyisen tilastointihistorian aikana. Rakennuslupia myönnettiin kaikkiaan yli 47 000 asunnolle kun esimerkiksi vuonna 2010 vastaava luku oli noin 33 600 asuntoa. Asuntojen keskikoko on laskenut 10 vuodessa noin 100 neliöstä alle 60 neliömetriin.

Rakennustuotannon volyymi kasvoi vuodentakaisesta

Volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo kasvoi loka-joulukuussa 5,2 prosenttia vuodentakaisesta.

Asuinrakentamisen volyymi kasvoi ajanjaksolla 9,1 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 1,9 prosenttia.

Rakennushankkeita aloitettiin samaan aikaan tilavuudella mitattuna lähes saman verran ja asuinrakennushankkeita 12,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennuslupien kuutiomäärä laski selvästi loppuvuonna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat