Kokeile kuukausi maksutta

Miehen epäillään varastaneen työkaluja rakennusyhtiön takki päällä Pasilassa – valpas työnjohtaja käräytti

Runsaasti työkaluja mukanaan kantanut ”rakennusmies” erottui muista myös sekavan käytöksensä vuoksi.

Runsaasti työkaluja mukanaan kantanut ”rakennusmies” erottui muista myös sekavan käytöksensä vuoksi.

Rakennusyrityksen työnjohtaja havaitsi varhain tiistaiaamuna Pasilan asemalla miehen, joka kulki yrityksen keltainen työtakki yllään ja käyttäytyi sekavasti. Mies myös kantoi mukanaan runsaasti erilaisia työkaluja.

Keski-Pasilassa rakennetaan parhaillaan kiivaasti, koska asemarakennuksen uusimisen lisäksi siellä on käynnissä täysin uuden Tripla-keskuksen rakentaminen. Alueella liikkuu näin ollen runsaasti rakentajia eri vuorokaudenaikoihin.

Työnjohtajan havaitsema mies erottui kuitenkin aidon rakennusväen joukosta.

”Miehen muu vaatetus – nahkahousut ja rikkinäiset sandaalit – herättivät epäilyksen, ettei mies ole yrityksen työntekijä”, Helsingin poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Työnjohtaja hälytti paikalle poliisit, jotka löysivät epäilyttävästi käyttäytyneen työkalujen kanniskelijan Pasilan asemalta.

Miehellä oli poliisin mukaan kahdessa eri laukussa useita työkaluja, joista osa oli merkitty vieraiden henkilöiden nimillä. Miehen taskusta löytyi myös puhelin, jonka suojakuoressa oli kahden eri henkilön ajokortit sekä pankkikortteja. Toinen ajokorteista oli ilmoitettu anastetuksi.

Poliisi epäilee, että mies on mahdollisesti varastanut muutkin hänen hallussaan olleet tavarat. Hänet otettiin kiinni ja vietiin läheiseen Pasilan poliisivankilaan. Poliisi tutkii tapausta varkautena.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Miehen epäillään varastaneen työkaluja rakennusyhtiön takki päällä Pasilassa – valpas työnjohtaja käräytti”

  1. Nyt vankityö etenee luottamuksella työmaille, rakennuksilla on enemmän mestaa. Yövuorossa haetaan kuparit ja aamuvuorossa työkalut

  2. Meiltä varastettiin pikipata keskellä päivää Kauniaisista parkkihallityömaalta. Autokuski oli ajanut työmaalle ja sanoi, että padalle on tilattu kyyti. Uusi Grunnin pata. Jos jollain on vinkkejä tekijän löytämiseksi, tai jollekin on kaupiteltu vähän käytettyä pataa, voi olla yhteydessä: Isolex Oy, puhelin o5o 5348141

  3. Monelle rakennusliikkeelle on suorastaan onni, kun työkaluja varastetaan ja niitä ei löydy: saa uudet työkalut vakuutuksesta vanhojen loppuunkäytettyjen tilalle. Ja enemmän työkaluja. Vakuutuskorvauksessa on tietysti omavastuu, mutta se korvataan liioittelemalla varastettujen työkalujen määrä. Varsinainen haitta tulee siitä, kun työ voi osittain keskeytyä.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat