Kokeile kuukausi maksutta

YIT ja Hartela myivät Hertsin palveluasumisen tilat eQ:n rahastolle

YIT ja Hartela toteuttavat toimitilarakentamisen työyhteenliittymänä, tasaosuuksin.

YIT ja Hartela toteuttavat toimitilarakentamisen työyhteenliittymänä, tasaosuuksin.

Tiedotteen mukaan Helsingin Herttoniemen ytimessä, Itäväylän ja metroaseman tuntumassa pitkään kehitteillä ollut Hertsin kiinteistöhanke käynnistyi tammikuussa 2018.

Hertsi on iso hybridihanke, johon sijoittuu vähittäiskaupan ja palvelujen lisäksi myös palveluasumisen tiloja. Palveluasumisen tilat on nyt myyty eQ Hoivakiinteistöt -erikoissijoitusrahastolle. Tilojen palveluoperaattorina ja vuokralaisena toimii Mehiläinen Hoivapalvelut Oy.

”eQ Hoivakiinteistöt on pitkäjänteisenä kiinteistönomistajana mielellään mukana omistamassa tätä erinomaista lähipalvelukeskusta. Hankkeen osapuolilla on yhteneväinen tavoite aikaansaada laadukas ja viihtyisä talo sen tuleville asukkaille ja käyttäjille ja haemme kohteeseen myös LEED-ympäristösertifikaatin”, Erikoissijoitusrahasto eQ Hoivakiinteistöjen sijoitusjohtaja Jennifer Eloheimo kertoo.

”YIT:n ja Hartelan kehittämä lähipalvelukeskus Hertsi tarjoaa erinomaiset puitteet ja sijainnin Mehiläisen uudelle palvelutalolle, Mainiokoti Herttualle”, Mehiläisen myyntijohtaja Sami Vaateri toteaa.

”Mehiläisen uuteen palvelukotiin tulee 60 tehostetun palveluasumisen paikkaa ja voimme tarjota myös erilaisia palveluita samaan pihapiiriin tuleviin asuinkerrostaloihin jo ennen muuttoa palvelukotiin”, jatkaa Vaateri.

YIT ja Hartela rakentavat kortteliin myöhemmin myös omat, erilliset asuinrakennuskohteensa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT ja Hartela myivät Hertsin palveluasumisen tilat eQ:n rahastolle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat