Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusteollisuus: Alan yritysten kannattavuus nousussa

Rakentamisen noususuhdanteen jatkuminen on kohentanut rakennusyritysten kannattavuutta, kertoo Rakennusteollisuus RT:n sunnuntaina julkaisema kannattavuusselvitys.

Rakentamisen noususuhdanteen jatkuminen on kohentanut rakennusyritysten kannattavuutta, kertoo Rakennusteollisuus RT:n sunnuntaina julkaisema kannattavuusselvitys.

Sen perusteella talonrakennusteollisuuden jäsenyritysten liikevoitto nousi viime vuonna 4,7 prosenttiin edellisvuoden 3,2 prosentista.

Rakennustuoteteollisuudessa kannattavuus ylsi puolestaan 6,0 prosenttiin liikevoitolla mitattuna, kun se oli 4,8 prosenttia vuonna 2016.

”Uudisrakentamisen vahvan vireen myötä erityisesti suuremmat rakennusyritykset ovat parantaneet suhteellisesti eniten juoksuaan. Hyvä suhdannetilanne pohjautuu vilkkaana käyvään asuntorakentamiseen, joka on kohentanut myös betoniteollisuuden kannattavuutta”, sanoo Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen tiedotteessa.

Suhdanteen taittuminen on kuitenkin jo ilmassa. Talonrakennusteollisuuden jäsenyritykset ennakoivat kannattavuuden heikentyvän tänä vuonna hieman viime vuodesta. Tuoteteollisuudessa sen sijaan kannattavuuden arvioidaan paranevan edelleen tänä vuonna.

Kaikkien Suomessa toimivien talonrakennusyritysten liikevaihto on tänä vuonna arviolta noin 28 miljardia euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennusteollisuus: Alan yritysten kannattavuus nousussa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat