Kokeile kuukausi maksutta

Soukan metroaseman toteuttaja on selvillä

Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti-osuuden Soukan aseman rakennusurakan toteuttaja on selvinnyt.

Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti-osuuden Soukan aseman rakennusurakan toteuttaja on selvinnyt.

Urakan on voittanut YIT Rakennuksen ja Aren työyhteenliittymä. Tiedotteen mukaan urakan arvo on 50 miljoonaa euroa.

Urakassa rakennetaan Soukan metroasema, sen tekniset kuilut, kaksi sisäänkäyntiä sekä Soukanväylältä asemalle ulottuva huoltotunneli. Maanalaisten rakennettavien tilojen pinta-ala on noin 20 000 neliötä.

Urakassa valetaan yhteensä lähes 11 000 kuutiota betonia. Aseman sisäänkäynnit sijoittuvat Soukantorille ja Yläkartanontielle.

Soukan aseman rakentaminen toteutetaan YIT:n ja Aren työyhteenliittymänä. Are vastaa hankkeessa teknisten järjestelmien suunnittelun ohjauksesta, toteutuksesta ja projektin johtamisesta.

Länsimetron kakkosvaiheen rakentaminen käynnistyy

Kuluvan vuoden aikana länsimetron kakkosvaiheella siirrytään louhinnasta rakentamiseen.

Tiedotteen mukaan asemaurakoiden hankinta etenee aikataulussa.  Neljän muun aseman hankintailmoitukset on julkaistu, ja vuoden loppuun mennessä urakoitsijat on valittu myös muille asemille.

Ratalinjan urakoitsija valittiin aiemmin toukokuussa ja Sammalvuoren varikolla rakentaminen on jo käynnissä. Asemien lisäksi hankkeessa kilpailutetaan yhteensä 24 sivu-urakkaa.

”Yhteistyön sujuvuuteen ja tiedonkulkuun on panostettu kakkosvaiheen rakentamisessa.  Yhteistyön sujuvuutta tullaan myös toistuvasti mittaamaan jokaisessa urakassa”, Länsimetro toimitusjohtaja Ville Saksi sanoo tiedotteessa.

Espoon kaupunki tarkisti 2012 laatimaansa kakkosvaiheen hankesuunnitelmaa maaliskuussa 2018. Koko hankkeen tarkennettu kustannusarvio on 1 159 miljoonaa euroa.

Tavoitteena on, että seitsemän kilometrin osuus, viisi asemaa ja varikko luovutetaan operaattori HKL:n käyttöön vuoden 2023 aikana.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Soukan metroaseman toteuttaja on selvillä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat