Kokeile kuukausi maksutta

YIT kertoi kymmenien miljoonien eurojen sopimuksista

Yhtiö on sopinut kevään aikana useiden asuntokohteiden rakentamisesta. Vastikään perustettu tonttirahasto on puolestaan tehnyt ensimmäiset hankintansa.

Yhtiö on sopinut kevään aikana useiden asuntokohteiden rakentamisesta. Vastikään perustettu tonttirahasto on puolestaan tehnyt ensimmäiset hankintansa.

Rakennuskonserni YIT myy asunto- ja hoivakohteita sijoittajille kasvukeskuksissa eri puolella Suomea. Tiedotteen mukaan kaupat kirjataan huhti-kesäkuulle.

Toukokuussa yhtiö sopi Icecapital Housing Fundin kanssa kahden asuntokohteen rakentamisesta Helsingin seudulle.

Kohteisiin valmistuu yhteensä 136 asuntoa ensi vuoden loppuun mennessä. Sopimuksen arvo on reilut 20 miljoonaa euroa.

Lisäksi YIT on sopinut neljän asuntokohteen rakentamisesta OP-Vuokratuotto-erikoissijoitusrahastolle. Sopimuksen arvo on noin 25 miljoonaa euroa. Kohteisiin valmistuu yhteensä noin 180 asuntoa.

Ensimmäisten rakentaminen alkaa elokuussa, ja asunnot valmistuvat pääosin ensi vuoden aikana.

YIT on myös sopinut OP-Palvelukiinteistöt-erikoissijoitusrahaston kanssa hoivakohteen rakentamisesta Tampereen Niemenrantaan, jonna tulee ryhmäkoti sekä tuki- ja senioriasuntoja.

Hankkeen arvo on noin 15 miljoonaa euroa. Tämä kohde valmistuu ensi vuoden loppupuolella.

YIT on myös sopinut yksittäisen sijoittajan kanssa kahden asuntokohteen rakentamisesta pääkaupunkiseudulla.

Sopimuksen arvo on yli 10 miljoonaa euroa ja näihin kohteisiin valmistuu yhteensä yli 150 asuntoa. Ensimmäisen rakentaminen alkoi toukokuussa ja se valmistuu ensi vuoden kesänä. Toisen kohteen rakentaminen on tarkoitus aloittaa syksyllä.

Tonttirahastolta ensimmäiset investoinnit

Huhtikuussa perustettu, asuntotontteihin Suomessa sijoittava tonttirahasto on ostanut ensimmäiset tonttinsa.

Rahastossa sijoittajina ovat YIT (20 %), Varma (40 %) ja hallinnoinnista vastaava Ålandsbanken (40%).

YIT vastaa sijoituskelpoisten tonttien etsinnästä rahastoon. Se tulouttaa rahaston voittoa omistussuhteensa mukaisella osuudella.

YIT rakentaa asuintaloja tonttirahaston omistamille tonteille ja asukkailla on mahdollisuus lunastaa tonttiosuutensa osittain tai kokonaan.

Tonttirahasto on osa vuoden vaihteessa perustettua Kiinteistöt-segmenttiä.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “YIT kertoi kymmenien miljoonien eurojen sopimuksista”

  1. Asunnon ostajan kannalta nämä ylihintaiset ja ylivuokraiset tontit ovat järjettömiä. Esimerkki: tontti maksaa 1500-/huoneistoneliö (yleensä tontti hinnoitellaan kerrosneliölle). Tonttirahastolle 6-8% tuotto. 6%=0,06×1500-/12=7,5 ja 8%=10 euroa/m2/kk pelkkää tontin vuokraa. Samaan kaavaan saa toki sijoitella muitakin lukuja.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat