Kokeile kuukausi maksutta

Uutta supermuseota ehdotetaan Guggenheimille kaavaillulle tontille Helsingin Etelärantaan – Toinen vaihtoehto Hietalahdenrannassa

Selvitysryhmän näkemyksen mukaan parhaiten uudelle museolle sopisi uudisrakennus.

Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon uudistamisesta teetetty selvitys on julkaistu. Selvitys ehdottaa, että museot yhdistettäisiin.

Mahdollisia paikkoja uudelle supermuseolle olisivat selvityksen mukaan ainakin Guggenheim-museolle kaavailtu tontti Helsingin Etelärannassa ja Hietalahdenranta. Hietalahdenrannassa museo voitaisiin sijoittaa Bulevardin päähän, Hietalahdenaltaan viereen.

Selvitysryhmän näkemyksen mukaan parhaiten uudelle museolle sopisi uudisrakennus.

Nykyiset museot ovat liian pitkään joutuneet sopeutumaan tiloihin, joita ei ole tehty museokäyttöön. Lisäksi suomalaisen arkkitehtuurin esittelyssä museorakennuksella itsellään on tärkeä asema, selvityksessä kirjoitetaan.

Työryhmä selvitti myös uuden museon sijoittamista jo olemassa oleviin rakennuksiin. Sijaintivaihtoehdoksi pohdittiin niin kutsuttua Metropolian rakennuskokonaisuutta Albertinkadulla ja Hanasaaren voimalaitosta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön, Helsingin kaupungin, Designmuseon säätiön ja Suomen arkkitehtuurimuseo- ja tiedotuskeskussäätiön tilaama selvitys luovutettiin eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terholle ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuorelle tiistaina.

Päätökset erikseen

Työryhmän ehdotukset ovat suosituksia. Mahdollisesta museoiden yhdistämisestä ja uuden museon rakentamisesta päätetään erikseen.

Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon toiminnan uudistamista on suunniteltu kauan.

Maaliskuussa asetettua selvitystyöryhmää johti toimitusjohtaja Tuomas Auvinen. Hankeryhmän muut jäsenet ovat strategia- ja luova johtaja Mirkku Kullberg ja kehittäjä Ulla Teräs.

Selvityksen mukaan Suomi tarvitsee uuden ja korkeatasoisen arkkitehtuuri- ja designmuseon. Selvittäjät uskovat, että museokokonaisuuden kehittämiselle on vahva pohja Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon kokoelmissa. Myös aihepiirin kysyntään uskotaan.

Selvitysryhmä esittää nykyisten museoiden yhdistämistä yhdeksi organisaatioksi, jossa molemmat toimialat voivat kehittyä.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Uutta supermuseota ehdotetaan Guggenheimille kaavaillulle tontille Helsingin Etelärantaan – Toinen vaihtoehto Hietalahdenrannassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat