Kokeile kuukausi maksutta

Vt 4 Oulu-Kemi-hanke etenee – Laanilan liittymän eteläsuunnan ramppi avautuu

Vt 4 Oulu-Kemi -parannushanke etenee Oulun kohdalla.

Vt 4 Oulu-Kemi -parannushanke etenee Oulun kohdalla.

Tiedotteen mukaan uusia väyliä otetaan käyttöön asteittain.

Seuraavaksi Laanilassa otetaan käyttöön uusi ramppi Oulun keskustan suunnalta moottoritielle etelään ajaville. Ramppi avataan liikenteelle torstain ja perjantain välisenä yönä 10. elokuuta.

Vt 4:n ja Vt 20:n eritasoliittymän (Laanilan eritasoliittymä) liikennejärjestelyt muuttuvat myös etelän suunnan rampin osalta.

Perjantaista 10.8. alkaen Laanilan eritasoliittymässä Oulun keskustan suunnasta etelän suuntaan moottoritielle ajavat ohjataan uutta ramppia pitkin. Vanha ramppi jää käyttöön Kiimingin/Kuusamon suunnasta ajaville.

”Muutos on vastaava kuin elokuun alussa tehty muutos pohjoisen suuntaan. Ensimmäisillä ajokerroilla kannattaa kuitenkin olla kaistajärjestelyjen suhteen tarkkana. Aiemman vasemmalle kääntymisen sijaan moottoritielle lähdetään nyt oikeanpuoleista kaistaa”, Liikenneviraston projektipäällikkö Jukka Päkkilä opastaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vt 4 Oulu-Kemi-hanke etenee – Laanilan liittymän eteläsuunnan ramppi avautuu”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat